Toscanan viinit

Keski-Italiassa sijaitseva Toscana on yksi maan rakastetuimmista matkailukohteista. Eikä ihme, sillä jokien halkoma kukkulaseutu tarjoaa silmää hiveleviä maisemia, historiaa, kulttuuria, taidetta ja vanhaa arkkitehtuuria, laadukkaista viineistä ja taivaallisesta gastronomiasta puhumattakaan.

Toscana on maanviljelysaluetta ja sen tärkeimmät viljelyskasvit ovat oliivipuut ja viiniköynnökset. Ilmasto on välimerellinen: kesäisin erittäin lämmin, jopa kuuma, mutta talvisin viileähkö varsinkin sisämaassa. Sateet keskittyvät talvikauteen, mikä on viininviljelylle suotuisaa. Maaperä on varsin variantti vulkaanisesta tuffista hiekkakiveen ja kalkkikiveen sekä Toscanassa galestroksi kutsuttuun liuskekivityyppiin. Kukkuloilla maaperä on yleensä niukkaravinteista ja hyvin vettä läpäisevää, kun taas alluviaalia, ravinteikkaampaa jokien jättömaata löytyy laaksojen pohjilta. Osa alueesta (Maremma) oli malarian kiusaamaa suota ennen kuin ihminen kuivasi sen viljelytarkoituksiin. Suurin osa (laatu)viineistä kasvaa kukkuloiden rinteillä hyötyen näin mereltä puhaltavista viilentävistä tuulista sekä siitä, että kosteus valuu alas laaksoihin. Tämä näkyy myös viinien ja viinialueiden nimessä colli (=kukkulat) tai monte (vuori) –etuliitteinä.

Toscanan vuosituhansia vanha viinikulttuuri ulottuu etruskien ajalle. Toscana kantaa myös nimessään heidän historiaansa (etruski = lat. tusci). Toscanan sydämessä valmistuu ehkäpä maailman tunnetuin italialaisviini chianti, ja supertoskanalaisiksi kutsutut kuuluisuudet ovat viiniharrastajien keräilykohteita. Toscana on ollut tärkeä edelläkävijä italialaisen viinintuotannon uudistamisessa. Se on laatuviinialueena yksi tärkeimmistä Piemonten, Friulin ja Veneton ohella: suurin osa alueen viineistä kuuluu laatuviiniluokkiin DOC (Denominazione di Origine Controllata) ja DOCG (Denominazione di Origine Controllata e Garantita).

Sangiovese – Toscanan aatelinen

Toscanan (ja Nebbiolon ohella koko Italian) merkittävin rypälelajike on Sangiovese (=sangue di Giove, Jupiterin veri). Runsaskasvuisena sen lehtikasvua tulee hillitä leikkaamalla sekä istuttamalla se kuivaan, ravinneköyhään maaperään. Se on ohutkuorisena myös altis homeelle, joten kuivat olosuhteet etenkin lähellä sadonkorjuuta ovat oleellisia. Se toisaalta myös sietää hyvin kuivuutta ja kypsyy hitaasti ja varsin myöhään, mikä on oleellista aromien hitaassa konsentroitumisessa rypälemehuun. Sangiovesen uskottiin pitkään olevan alkuperäinen villistä ”kesytetty” toscanalainen lajike, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet sen olevan luonnollinen risteytys Ciliegiolosta ja Calabrese di Montenuovosta, ja mitä todennäköisemmin levinneen etelä-Italiasta pohjoisen suuntaan. Kuten useat luonnollisesti laajalle levinneet lajikkeet, se mutatoituu herkästi. Eri synonyymit, kuten Prugnolo gentile, Brunello, Morellino tai Grosseto ovatkin itseasiassa omille alueilleen sopeutuneita saman lajikkeen muunnoksia, ja vaikka ne luetaan virallisesti saman lajikkeen alle, on niillä keskenään myös erilaisia ominaisuuksia. Luumut, kirsikat, mulperi, mausteet, kastanja, tupakka, nahka ja tallintausta ovat tyypillisiä Sangiovesesta valmistettujen viinien aromeja. Ruokaviiniksi sangioveset sopivat erinomaisesti, sillä ne ovat luonnostaan hapokkaita ja tanniinisia – erinomainen kumppani siis perinteiselle tomaatti(pasta)kastikkeelle sekä ulkoa paahdetulta, sisältä veriselle Fiorentina-pihville!

Toscanan suuret viinit

Toscanasta puhuttaessa esiin nousevat väistämättä sen kuuluisuudet DOCG:t chianti, brunello di montalcino, vino nobile di montepulciano sekä valkoinen vernaccia di san giminiano. Muut ylimmän laatuluokituksen DOCG-viinit ovat (niin ikään punaiset) carmignano, morellino di scansano, suvereto, monetcucco sangiovese, elba aleatico passito ja val di cornia rosso. Myös Toscanan makea vin santo (=”pyhä viini”) on tunnettua, sitä voidaan valmistaa useiden DOC-alueiden sisällä. DOC-viinejä on peräti 39, ja loput, edellisten sääntö- tai laatuvaatimuksia noudattamattomat viinit etiketöidään viiden IGT-luokan alle (useimmiten IGT Toscana).

Chianti 

Chiantin alue jakautuu sen alkuperäiseen (ja laadukkaimpaan) sydämeen Chianti Classicoon sekä suuremmalle alalle levittäytyvään Chiantiin. (Vuonna 1996 Chianti Classico erotettiin omaksi DOCG – alueekseen, koska sen viljelijät kokivat Chiantin levinneen liian suureksi ja laadun olevan muualla vaihtelevaa.) Tämän lisäksi Chiantissa on ala-alueita, jotka omat laatuvaatimuksensa läpäistyään saa ilmoittaa etiketissä: Colli Aretini, Colli Fiorentini, Colli Senesi, Colline Pisane, Montalbano, Rufina ja Montespertoli. Laatumerkinnät sekä alueiden rajat tai statukset ovatkin jatkuvan väittelyn aihe – ohjaavathan ne kuluttajaa ostopäätöksissä, ja kuuluisamman alueen nimi etiketissä tietää luonnollisesti enemmän tuloja.

Brunello di Montalcino

Italian viinien aristokraatiksi kutsutun brunellon isänä pidetään Clemente Santia, jonka 1865 sadon viini vakuutti ensin 1869 Montepulcianon agraarikomitean, ja tulevina vuosina päihitti jopa ranskalaiset viinit useissa kilpailuissa aina Pariisissa ja Bordeaux´ssa asti. Viini valmistetaan edelleen 100-prosenttisesti Brunello- rypäleestä, paikallisesta Sangiovesestä. Viini nousi DOCG -laatuluokitukseen vuonna 1980. Luokituksella on tiukat säädökset viininviljelyyn, valmistukseen ja valmiin viinin ominaisuuksiin liittyen. Brunellon vähimmäiskypsytysaika on viisi vuotta, joista vähintään kaksi vuotta tammitynnyrissä ja neljä kuukautta pullossa. Riservaa on kypsytettävä vähintään kuusi vuotta, josta vähintään kaksi vuotta tynnyrissä ja kuusi kuukautta pullossa. Väriltään viinien tulee olla rubiinin-graniitinpunaisia, tuoksultaan intensiivisiä ja luonteikkaita sisältäen pelargoniaa, kirsikoita sekä mausteita. Suussa niiden tulee olla kuivia, jokseenkin tanniinisia, robusteja, harmonisia sekä kestäviä. Niiden tulee sisältää minimissään 12,5% alkoholia, 5g/l happoja, sekä 24g/l kuivapainoa. (Rosso di Montalcino puolestaan on alueen laadukas DOC-viini, ”brunellon pikkuveli”, jonka säädökset niin tuotantomäärissä kuin vaadittavissa ominaisuuksissa sekä kypsytysajoissa ovat väljemmät.)

Vino Nobile di Montepulciano

Viinillä on ”aatelinen” (nobile) ja pitkä historia, ensimmäinen kirjallinen maininta Montepulcianon viinistä löytyy vuodelta 789, mutta alueen herruudesta oli taisteltu tätä ennen jo pitkään, ja alueen erinomainen soveltuvuus viininviljelyyn oli huomattu jo etruskien aikana. Tiedemies ja runoilija Francisco Redi omisti säkeitään tälle ”viinien kuninkaalle” 1600-luvulla. Viini sai koko Italian ensimmäisenä DOCG-luokituksen vuonna 1980! Viinin täytyy sisältää vähintään 70 % Prugnolo Gentileä (paikallista Sangioveseä), ja siihen saa maksimissaan sekoittaa 30 % muita Toscanan alueella hyväksyttyjä tummia lajikkeita (jonka osuudesta myös vaaleita lajikkeita hyväksytään max. 5%). Viini tulee valmistaa kokonaisuudessaan rajatulla DOCG –alueella, ja sitä tulee kypsyttää vähintään kaksi vuotta ennen myyntiin laskua (riservaa 3 vuotta). Väriltään viinien tulee olla rubiinin-graniitin punaisia, tuoksultaan intensiivisiä ja eteerisiä ja luonteikkaita. Suussa niiden tulee olla kuivia, hapokkaita sekä eloisan pitkiä maussaan, mahdollisesti sisältäen elementtejä puukypsytyksestä. Alkoholiprosentin tulee olla minimissään 12,5% (riserva 13%), happojen 4,5g/l ja kuivapainon 23g/l. (Kuten Montalcinossa, tälläkin ”aatelisella” on ”pikkuveli”: DOC Rosso di Montepulciano.)

Vernaccia di San Gimignano

Toscanan valkoviinien arvokasta perinnettä edustaa Vernaccia di San Gimignano, joka valmistetaan samannimisestä rypäleestä. Rypälesekoituksessa saa käyttää 15 % muita alueelle tyypillisiä (ei-aromaattisia) lajikkeita. Viini on oljenkeltaista ja hedelmäistä, pidempään kypsytettynä (riserva) hyvin moni-ilmeistä. Riservaa on kypsyttävä vähintään 11 kuukautta (teräs- tai puuastioissa) ja vähintään kolme kuukautta pullossa ennen myyntiin laskua. Molempien tulee tapahtua tuotantoalueella. Väriltään viinien tulee olla kultaan vivahtavan vaalean keltaisia (riservat enemmän kultaisia). Nuorena tuoksulta halutaan hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, kypsytys tuo niihin piikivistä mineraalisuutta. Suussa ne ovat kuivia, harmonisia ja maukkaita, joskus mantelisia. Alkoholiprosentin täytyy olla minimissään 11,5% (riservan 12,5%), happojen 4,5g/l, kuivapainon 16g/l, kun taas sokeripitoisuus ei saa ylittää 4g/l. Perinteisesti vernacciaa suositellaan välimerellisille salaateille ja keitoille, kaloille sekä friteeratuille munille. Se sopii myös vaaleille lihoille sekä vaaleille (pasta)kastikkeille sekä nuorekkaille juustoille. Viini nousi DOCG- luokkaan vuonna 1993. Alueen DOC-viini on San Gimignano.

Vin Santo tai Vinsanto

Kuivatetuista rypäleistä valmistettua makeaa vin santoa ei voida jättää mainitsematta toscanan herkuista puhuttaessa. Myöhään poimittuja, pääasiassa vaaleita rypäleitä kuivatetaan useita kuukausia olkimatoilla, jolloin ne rusinoituvat ja niihin toivotaan ilmestyvän jalohometta. Konsentroituneet rypäleet puristetaan ja niistä toivottuun makeusasteeseen käytetty viini kypsyy useita vuosia (minimissään 3, mutta jopa 5-10 vuotta) pienissä (perinteisesti kastanja-) puisissa tynnyreissä. Tynnyrit sijoitetaan ilmaviin varastoihin, joissa lämpötila vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Koska puu ”hengittää”, viini saa hieman happea, joka vaikuttaa oleellisesti vin santon tyyliin. Viinin väri vaihtelee kullankeltaisesta ruskeaan ja niiden jäännössokeripitoisuudet vaihtelevat myös huomattavasti. Viinejä valmistetaan usealla DOC-alueella.

”Super Tuscans”

Supertoskanalainen, (super toscano, super tuscan) –nimitys syntyi 1970-luvulla Robert Parkerin tuodessa suuren maailman julkisuuteen hämmästyttävän laadukkaita pöytäviinejä (silloinen vino da tavola) Toscanasta. Toscanan laatuluokitellut viinit, erityisesti chianti olivat kärsineet huonosta maineesta, koska epäonnistuneet lakiasetukset estivät laadukkaan viinin valmistuksen ja viljelijöiden oli pakko keskittyä määrään hintojen pudotessa. Viinejä kasvatettiin jopa laaksojen pohjalla ja sadot olivat runsaita, mutta vailla sisältöä. (Aiemmin Baron Ricasolin aloitteesta hieman valkoista Malvasiaa oli sekoitettu punaviineihin tarkoituksena tehdä niistä helpommin lähestyttäviä jo nuorena, mutta tarkoitus oli kellahtanut päälaelleen, ja nyt laki velvoitti valkoviinin lisäykseen.) Nyt kustannustehokkaisiin matalahintaisiin viineihin sekoitettiin jopa 30% helppoa, mautonta Trebbianoa, ja ahneimmat taisivat jatkaa viinejään muualta tulleilla bulkkiviineillä. Sana fiasco juontaa juurensa epäonnistuneesta pullosta (lat. flasco=pullo), ja tämä oljilla reunustettu surkeasisältöinen pullo oli todella juuri sitä: täydellinen fiasco.

Tästä johtuen laatutietoiset viljelijät, ensimmäisinä Marchese Incisa della Rocchetta, joka oli kokeillut Bordeaux´n lajikkeita Bolgherissa jo vuosia menestyksekkäästi, sekä setänsä kokeiluista innostuneena Marchese Antinori sekoitti Sangioveseensä Cabernet Sauvignonia sekä Cabernet Francia valkoisten lajikkeiden sijaan. Sassicaia (1968) sekä Tignanello (1971) olivat syntyneet. Nopeasti muitakin pöytäluokitukseen putoavia, mutta uskomattoman tiiviitä ja laadukkaita ”supertoscanoja” alkoi ilmestyä murtaen lopulta pohjan koko silloisesta ”laatu”luokituksesta. Nämä viinit ovat edelleen maailman arvostetuimpien viinien listalla. Vaikka laatuluokitusten säädöksiä muutettiinkin, ja vuonna 2006 lähtien valkoviinejä ei ole enää saanut lisätä lainkaan chiantiin, useat supertoscanot pysyttelevät edelleen ylpeinä IGT-luokassa. Niiden nimet eivät kaipaa lisämääreitä.

Borgo Salcetino Lucarello Riserva Chianti Classico

Täyteläinen ja vivahteikas punaviini Borgo Salcetino Lucarello Riserva Chianti Classico 2012 tulee Italiasta Toscanan sydänalueelta, missä viiniä on viljelty jo muinaisten etruskien aikakaudella. Riserva viittaa laadukkaampiin rypäleisiin, korkeampaan potentiaaliseen alkoholiin ja pidempään kypsytykseen.

Viini on väriltään rubiininpunainen ja tuoksultaan runsas ja mehevä. Se maistuu suussa hennon nahkaiselta ja jättää pitkän ja leveän, lämmittävän jälkimaun. Viini sopii kylmän vuoden ajan tuhtiin gastronomiaan; punaiselle lihalle ja voimakasmakuisille juustoille.

Chianti Classico on ollut vuodesta 1996 oma DOCG- laatuluokiteltu alueensa, jonka viinit tunnistaa pullon kaulaetiketissä kiekuvasta mustasta kukosta (Gallo Nero). Tämä viini, kuten alueen viinit yleensä, on valmistettu pääosin Sangiovese – rypäleestä, jonka latinankielinen nimi sanguis iovnis tarkoittaa taivaanjumala Jupiterin verta.

Viinin valmistaja on Livon, joka tunnetaan myös hienoista Friulin alueen valkoviineistään.

 

Tilaa tästä

Antinori Péppoli Chianti Classico 2013

Antinori Péppoli Chianti Classicon valmistuksessa on käytetty alueen oman rypäleen Sangiovesen lisäksi Merlot- ja Syrah – rypäleitä. Rypälemehut on käytetty erikseen ja sekoitettu malolaktisen käymisen jälkeen. Viini on kypsynyt sekä rasnkalaisissa että unkarilaisissa tammitynnyreissä. Viini kypsyy pullossa vielä muutaman kuukauden ennen myyntiin tuloa.

Väriltään rubiininpunaisen viinin tuoksu on monipuolinen: nuorta kirsikkaa, yrttejä ja parikaa. Sangiovesen herkullinen hapokkuus tuo veden kielelle ja tanniinit kutsuvat ruokaa kumppanikseen.

Viininvalmistaja Antinori kuuluu Toscanan viiniaateliin. Suku on valmistanut viiniä jo 26 sukupolven ajan, yli 600 vuotta.

Perinteikäs ja samalla uudistusmielinen viinitalo on tullut tunnetuksi myös supertoscanalaisista viineistään Tignanello ja Solaia. Talon filosofia kuitenkin korostaa, että jokainen viini, hintaluokasta ja alkuperästä riippumatta, valmistetaan yhtä huolella ja samalla osaamisella sekä rakkaudella.

Tilaa tästä

Villa Antinori Rosso 2013

Toscanan upeista maisemista kotoisin oleva täyteläinen Villa Antinori Rosso on monikäyttöinen punaviini ja ehdottomasti hintansa väärti.

Aromeiltaan, hapankirsikkainen, kypsän karpaloinen ja mausteinen viini on pehmeän tanniininen ja pyöreä suussa, ja sopii myös ilman ruokaa nautittavaksi.

Antinorin viinitalo on kiistämättä yksi Italian tunnetuimmista ja arvostetuimmista viinitaloista. Antinorin viinitalolla on karttunut kokemusta viinin valmistuksesta jo yli kuuden vuosisadan ajan. Toscanan lisäksi viinitalolla on tiloja muualla Italiassa sekä Yhdysvalloissa, Chilessä, Maltalla, Unkarissa ja Romaniassa.

Tilaa tästä