Sacherkakku

Ainekset

10-12 annosta

Pohja

4 munaa

2 dl sokeria

200 g voita

200 g tummaa taloussuklaata

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus

3/4 dl vettä

2 rkl sokeria

½ dl tummaa rommia tai konjakkia

Täyte

noin 2 dl aprikoosimarmeladia

Kuorrutus

200 g tummaa taloussuklaata

1 tl voita

½ dl kevytkermaa

Ohjeet

  1. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
  2. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää munavaahtoon vuorotellen jauho-leivinjauheseosta ja suklaa-voisulaa. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa pohja hieman jäähtyneenä.
  3. Leikkaa pohja aivan jäähtyneenä kolmeen osaan. Halutessasi kostuta pohja rommivedellä. Aitoa sacherkakkua ei kostuteta, mutta hieman kostutettuna suklaatorttu on mehevämpi.
  4. Levitä 2/3 marmeladista kahteen väliin. Sivele kakun pinta ohuelti lopulla marmeladilla.
  5. Sulata kuorrutusta varten suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää huoneenlämpöinen kerma, sekoita ja jäähdytä hieman. Kaada kuorrutus kakun päälle.

Suositusviiniksi valitsimme Graham’s Late Bottled Vintage Portin. Nautinnollisia herkutteluhetkiä!

Herkullinen reseptimme on esimakua Tiina Rantasen tammikuussa ilmestyvästä Klassikkoruokia –kirjasta!