Kiiretön brunssi ja lasillinen kuplivaa kruunaavat viikonlopun - Block by Dylan

Blockissa on upea brunssi

Joulukiireet ovat takana ja vanha vuosi on vaihdettu uuteen. Olisiko nyt hyvä syy hemmotella itseään ja läheisiään? Kiireetön - jonkun muun valmistama – brunssi viikonloppuaamuna on mainio viikon lopetus ja uuden aloitus. Block by Dylan brunssi Helsingissä Etelärannassa, tarjoaa maukasta ja monipuolista brunssia merellisissä maisemissa. Rennolla ja modernin urbaanilla tyylillä sisustusta myöten.

Block by Dylan sijaitsee EtelärannassaBrunssi, mikä ihana oivallus!

Brunssi on aina in. Tämän mainion viikonloppuaterian, runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmän, tiedetään saaneen alkunsa Britanniassa joskus 1800-luvun lopulla Oxfordin yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ja ihan käytännön syistä. Lauantai-illan juhlinnan jälkeen aikainen aamiainen ei oikein maistunut yökukkujille, joten sunnuntaipäivän aamiaista (engl. breakfast) siirrettiin vähän myöhemmäksi ja yhdistettiin lounaaseen (engl. lunch). Kun nämä kaksi sanaa yhdistettiin, syntyi brunch (engl.), josta sanasta suomenkielinen nimi brunssi on väännös.

Amerikkalaiset omaksuivat pian brunssin sunnuntaipäiviensä kohokohdaksi ja nykyisin brunssia nautitaan ympäri maailman, monilla eri ruokakonsepteilla. Yhteistä kuitenkin kaikille brunsseille on ajankohta ja tarjoilu noutopöydistä. Brunssilla on yleensä vapaamuotoinen ja mutkaton tunnelma. Kun ruoka ja juomat on katettu noutopöytiin, kukin kerää lautaselleen mitä haluaa, oman nälkänsä tahdissa.

Brunssilla on tapana nauttia kahvin, teen ja mehujen lisäksi myös alkoholijuomia, useimmiten samppanjaa tai muita kuohuviinejä. Juomien kepeät kuplat ovatkin omiaan tekemään viikonloppubrunssista vähän juhlavamman aterian, nostamaan ilon pintaan ja irrottamaan ihmisen arjen yläpuolelle.

Block by Dylan tarjoilee herkullisen brunssinYksin, kaksin tai koko suvun voimin

Aika ajoin on ihan viisasta viedä itsensä ja läheisensä ulkoruokintaan. Viikonloppubrunssi on rento ja helppo vaihtoehto lapsiperheellekin. Helsingissä brunssia on tarjolla jo useammassa ravintolassa, koska kysyntää tuntuu olevan.

Ravintoloitsija Kim Heiniön Soupster Family – ravintolaryppääseen kuuluvat Dylan – konseptin aamiais- ja lounaspaikat ovat hemmotelleet helsinkiläisiä jo monen vuoden ajan ympäri kaupunkia. Niistä Block by Dylan, Dylan Arabia ja Dylan Marmoripiha sekä Southpark tarjoavat muhevan brunssin viikonloppuisin.

Me kävimme vilkaisemassa miltä näyttää brunssi Block by Dylanissa, joka avattiin kolmisen vuotta sitten. Blockissa brunssia tarjoillaan molempina viikonlopun päivinä kello 10.30–16.00 ja se maksaa 21,50 € per henkilö ja 1-10 -vuotiailta lapsilta 1,00€ per ikävuosi.

Lauantaisin brunssikeikkaan voi yhdistää käynnin Kauppatorilla tai/ja Kauppahallissa, sillä brunssipaikka sijaitsee ihan kulmilla, osoitteessa Eteläranta 18. Sunnuntaina taas on mukava nautiskella kävelyretkestä rauhoittuneen pääkaupungin kaduilla joko ennen tai jälkeen ruokailun.

Värikästä, maukasta ja terveellistä

Blockin brunssi on runsas ja monipuolinen ja jo esillepanoltaan myös värikästä silmänruokaa. Hinta-laatusuhde on vähintäänkin kohdillaan. Tavanomaisten aamiaistuotteiden lisäksi noutopöytiin on katettu värikäs, makukylläinen ja terveellinen salaattivalikoima, josta voi koota mieleisensä salaattilautasen erilaisten kastikkeiden kanssa. Keiton ohella useista lämpimistä ruoista löytyy sekä kokeilevia että perinteisiä makuja eikä vegetaristejakaan ole unohdettu. Aterian päätteeksi on tarjolla ihana valikoima jälkiruokia ja kahvia tai teetä.

Kannattaa muuten tsekata ravintolan facebook- sivuilta tai nettisivuilta mitä kunakin viikonloppuna on tarjolla, sillä silloin tällöin Block yllättää vieraansa järjestämällä erilaisia teemabrunsseja. Esimerkiksi Burger & Shake – brunssilla briossisämpylän väliin sujahtaa hampurilaispihvi tai kanaleike lisäkkeineen ja kastikkeineen ja jälkiruokapöydästä löytyy tietysti tyyliin sopien mm. pirtelöitä. Kebab ja Meze – brunssi puolestaan tarjoaa välimerellisiä makuja; kebabia tulisessa kastikkeessa, korianterijogurttia ja grillattua kanaa ja marokkolaista kasvispaistosta. Teemabrunsseilla valikoimassa on aina myös salaatti- ja jälkiruokapöytä. block by dylanBrunssinsa kanssa kuohuvaa halajaville Blockin viinivalikoimasta löytyy Champagne Duval-Leroyn tasapainoinen ja tyylikäs samppanja ja moniulotteinen ja ruokaystävällinen Castillo Pereladan kuohuviini Espanjan Kataloniasta (lue hengästyttävän kauniista Pereladan tilasta!). Kuivaakin kuivempaa kuohuvaa arvostavalle valikoimasta löytyy kirpeän sitruksinen La Jara - luomuprosecco Italiasta.

Vilkaistaanpa millainen paikka on tämä Block by Dylan, jonka brunssista on muodostunut jo monen viikonloppukohde.

Vanhan ja uuden ajan mutkaton liitto

Block by Dylan sijaitsee rakennuksessa, jossa UPM Kymmene piti aikanaan pääkonttoriaan. Tila toimi silloin yhtiön henkilöstöravintolana ja kokoustilana. Nykyisin rakennuksessa on useita eri aloja edustavia yrityksiä.

Ravintolatila itsessään koostuu kahdesta eri osasta. Sisään tullaan Etelärannan puolelta. Alasalin suurista ikkunoista on näköala suoraan Kauppatorille ja taustalla kohoaa ylväänä Uspenskin katedraali. Matalasta alaosasta, Block Sea Loungesta, noustaan huikaisevaan valoon, sillä toisessa osassa salia katto nousee korkeuksiin ja lasituksensa ansiosta se päästää sisään päivänvalon.

Viimeistään tässä vaiheessa alkaa väkisinkin katsella tarkemmin ympärilleen ja voi todeta, että vanhan arvovaltaisen rakennuksen puitteet, tammilattiat, graniittipylväät ja marmoripinnat, kohtaavat tyylillä modernin ja värikkään sisustuksen.

Silmä kiinnittyy nopeasti moniin upeisiin yksityiskohtiin, kuten mm. matalan osan takaseinään, joka on kuin puinen palapeli. Sen massiivisuutta keventävät elegantisti Jenni Ritamäen mustavalkoiset grafiikkataideteokset. Kalustuskin on hieman kuin erisuuruisista ja erivärisistä osista koottu palapeli, kauttaaltaan kevytlinjaista ja ilmavaa. Modernia, urbaania, skandinaavista ja geometrista… kuten ravintolan Facebook - sivut asian ilmaisevat. Veikeän leikkisän, mutta tyylikkään sisustuksen on luonut kaksi nuorta sisustusalan yrittäjää Suvi-Maria Silvola ja Laura Seppänen.

Odottelen ravintolapäällikkö Erkka Tapion vapautumista kassan vieressä sijaitsevassa oleskelutilassa, jonka rennoissa nojatuoleissa voisi kuvitella vaikka ottavansa pikkunokoset. En kuitenkaan ehdi kokeilla sitä, kun Erkka jo saapuu paikalle. Ihmettelen hänelle heti ensimmäiseksi mitä kummaa tekevät nuo maitokärryt tuossa seinän vieressä?

─ Ne kuuluvat meidän keitrauskalustoon. Mehän teemme myös paljon ja monipuolista keitrausta. Maitokärryillä tosin hoidetaan vain pieniä kokouskeitrauksia. Eikä nyt kuitenkaan ihan minne asti tahansa, mutta tässä ympäristössä meiltä Kruununhakaan ja korkeintaan Mannerheimintielle saakka, Erkka selvittää nauraen.

Maitokärryjä työntävä keitraaja Helsingin katukuvassa on riemastuttava ajatus. Se luultavasti on ollut myös ravintoloitsija Kim Heiniön tavoite: luoda uudenlaista tunnelmaa ja iloa urbaaniin kaupunkimaisemaan. Heiniö on tunnettu idearikkaista, rohkeista ja hauskoista liikeideoistaan Soupster Family – ravintoloissaan.

Koko paletti, ruoka, sisustus, ja jopa ravintolan nimi, on tarkkaan mietitty kokonaisuus jokaisessa kohteessa. Eikä värejä ja yllätyksellisiä ratkaisuja ole säästetty. Jos esimerkiksi ravintolan nimi on Why join the navy when you can be a pirate, siellä on pakko olla hyvä meininki.

Art goes Kapakka – kaupunkifestivaali palkitsi Kim Heiniön vuonna 2015 Helsinki hauskemmaksi – tunnustuspalkinnolla. Palkinto jaetaan vuosittain henkilöille/yhteisöille, jotka ovat riemastuttaneet ja vilkastuttaneet Helsingin kaupunki- ja ravintolaelämää. ”Hän uskoo ihmisiin, näkee lahjakkuutta, antaa vastuuta ja luo yhteistyötä eri toimijoiden välille. Hyvä tunnelma on hänen tekemisensä tunnus ja hyvä tunnelma tekee Helsingistä hauskemman.

block by dylanBlockissa on tilaa liikkua ja leikkiä

Ravintolapäällikkö Erkka Tapio ja keittiömestari Tommi Nieminen sekä Blockin 6-8 henkinen, nuori tiimi on osa Soupster Familyn reipasta joukkoa, ja ovat tehneet omasta ravintolastaan menestyjän. Block on saanut paljon kiitosta paitsi ruoastaan myös mutkattoman ystävällisestä tunnelmastaan ja lapsiystävällisyydestään.

Tullessani sisään ravintolaan vastaani kirmaisi pieni pojannassikka, joka ilmiselvästi nautti avaran tilan sallimasta liikuntamahdollisuudesta. Selvästikin lapsiperheystävällinen ympäristö, ajattelin heti mielessäni.

─ Totta. Lapsiperheet ovat etenkin viikonloppuisin tärkeä osa asiakaskuntaa ja hyvin tervetulleita meille. Sisustusta mietittäessä ajateltiin, ettei tänne tarvitse edes mitään erillistä lapsinurkkausta, koska koko ravintolahan on yhtä suurta leikkipaikkaa, Erkka vahvistaa mietteeni.

Block tarjoaa aamiaista ja lounasta maanantaista perjantaihin ja brunssia lauantaisin sekä sunnuntaisin. Asiakaskunta arkisin koostuu enimmäkseen ympäristön yritysasiakkaista. Sijainti ja konsepti houkuttelevat myös Kauppatorin ja Silja Linen laivoilla kaupunkiin tulevat turistit poikkeamaan ohi kulkiessaan sisään.

─ Brunssilla asiakaskunta on tosi hyvä mix. On pariskuntia, perheitä, polttariporukoita ja monenlaisia kaveriporukoita. Mm. monet aamiais- ja lounasasiakkaamme tuovat joskus perheensä brunssille tuttuun paikkaan. Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä etukäteen, ja varsinkin isommille porukoille, että voimme järjestää heille sopivat pöydät, Erkka muistuttaa.

Kannattaa myös huomioida, että pöytävaraus Blockissa on voimassa puoli tuntia, minkä jälkeen se luovutetaan ilman varausta saapuville asiakkaille. Vierailuun on varattu pääsääntöisesti 1,5 tuntia, mutta mikäli haluaa pidentää varauksensa aikaa, siitä on hyvä ilmoittaa varauksen yhteydessä.

Block toimii myös tilausravintolana

Blockin voi vuokrata myös yksityiskäyttöön. Alatason Block Sea Loungeen mahtuu noin 90-120 henkeä ja koko ravintolaan saadaan yhteensä jopa 250 asiakaspaikkaa, tilaisuuden luonteesta riippuen. Dylanissa on vietetty jos jonkinlaisia juhlia, joiden tarjoilu räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan. Rapujuhlat, tohtorinkaronkat, ylioppilasjuhlat, syntymäpäivät, pikkujoulut, infotilaisuudet, kokoukset ja muut yritystilaisuudet… ihan kaikki onnistuu ammattitaidolla ja hyvällä fiiliksellä. Ja puitteethan ovat aivan omaa luokkaansa.

Ihan pakko vielä kysyä Erkalta tuosta Dylan - nimestä. Onko sen takana SE Bob Dylan?

─ Kyllä se viittaa Bob Dylaniin, joka on pomon lempiartisti, Erkka kuittaa ja toivottaa kaikki tervetulleiksi Etelärannan viikonloppubrunssille. Tai arkisin aamiaiselle tai lounaalle. Blockin noutopöydät ovat silloinkin terveyttä ja makuja tulvillaan ja palvelu pelaa.

Block by Dylan

Eteläranta 18, 00130 Helsinki

040-5533000

block@dylan.fi

www.dylan.fi/block, www.soupster.com

Ma-Pe Aamiainen klo 8.00–10.00 Ma-Pe Lounas klo 10:30–15:00 La-Su Brunssi klo 10:30–16:00

Teksti: Sirpa Lauttamus-Ahola

Kuvat: Block by Dylan

Julkaistu 1/2018