Trattoria Sogno toi Italian Töölöön

Tekisikö mieli makumatkalle Italiaan? Pizzalle, pastalle, risotolle, lasilliselle viiniä?  Tai illalliselle pitkän kaavan mukaan italialaiseen tapaan: aperitivo, antipasti, primo piatto, secondo piatto, dolce, vino bianco, vino rosso, vino dolce, caffè, digestivo, tutti per favore…jo pelkät italiankieliset sanat saavat veden kielelle. Helsingin Taka-Töölössä, Trattoria Sognossa voi lievittää Italia-ikävää ja unelmoida vaikka seuraavasta matkasta. Kahden ammattilaisen yhteisestä unelmasta ja rakkaudesta Italiaan ravintolakin syntyi.

Tästä ovesta olen astunut sisään ehkä useammin kuin yhteenkään muuhun ravintolaan, ajattelen mielessäni tarttuessani töölöläisen Trattoria Sognon ovenkahvaan talvisena iltapäivänä. Kanta-asiakkuuteni tässä osoitteessa juontaa tosin kauas 80-luvulle, jolloin läheisen kansainvälisen hotellin henkilökunta kevensi täällä asiakaspalvelun paineita ja kukkaroaan. Silloin keskityimme lähinnä juomatarjontaan, irlantilaishenkisessä No Name -baarissa kun oltiin. Sisustuskin oli muistini mukaan jotenkin epäviihtyisä, kovin maskuliininen ja jykevä.

Tänä päivänä oven takana avautuu aivan erilainen maailma kuin silloin. Vuosikymmenten aikana monta liikeideaa ja sisustustyyliä nähnyt ravintolatila ottaa nyt tulijan vastaan kodikkaan epämuodollisessa asussa ja avokeittiössä paistuvat pizzat ja monet muut Italian herkut. Mm. netin ravintola-arviointisivujen ja ystävien palautteen perusteella näyttäisi siltä, että rento Italia-konsepti on myös ollut asiakkaiden mieleen. Ruokaa, miljöötä ja palvelua kehutaan vuolaasti.

Heti sisään tultaessa katseen vangitsee punaseinäinen baari, jonka tiskin etuseinämää koristavat teemaan istuvasti Italia-aiheiset julisteet. Baarin edessä on pieni istuinryhmä, jossa voi ottaa nopean oluen tai aperitiivin ja odotella lounas- tai illallistreffiään. Kuten minä nyt juuri odottelen omaa treffiäni ravintoloitsija Mikko Olanterää, joka näyttää puhuvan puhelimessa baarin vieressä sijaitsevassa toimistossa.

Ravintola on minulle tuttu, mutta katselen sitä nyt ihan uusin silmin. Koko ravintolasali avautuu yhdellä silmäyksellä. Pitkänomaisen tilan katkaisee kaksi hyllykköä, joista toisesta voi kaivaa vaikka kirjan luettavakseen. Toisen hyllyt puolestaan notkuvat lautaselle päätyvistä raaka-aineista. Pastaa, riisiä, oliiviöljyä, kahvia jne. kuluu paljon ja säilytystilaa on vähän, joten hyllykkö toimii näppärästi kuivatavaravarastona. Tilaa jakaa myös näyttävä, iso valkoinen laatikostopöytä, jota käytetään mm. viini- ja brunssitarjoiluun.

Salin kadunpuoleista seinämää peittävät suuret, seinänkorkuiset ikkunat, joista päivänvalo tulvii sisään. Ikkunoiden takana avautuu kesäterassi, joka lämpimänä vuodenaikana voidaan ottaa vaikka ravintolasalin jatkoksi, ja joka talvella toimii savuttavien tukikohtana. Vastapäinen seinä on ”tapetoitu” puisilla viinilaatikoiden kansilla.

Ravintolan sisustus on Sognon ravintoloitsijapariskunta Mikko ja Pia Olanterän omaa käsialaa. Kaikki kylmät elementit on piilotettu lämpimän puun alle ja lattialle on levitetty itämaisia mattoja. Sisustus on täynnä pieniä yksityiskohtia, joiden tarkoitus on luoda asiakkaille kodikas tunnelma. Tiiliseinä on omistettu mm. omistajien omille sukupotreteille.

Sali on helposti muunneltavissa suuriakin seurueita varten, ja toisaalta yksin ja kaksin ruokailevalle löytyy myös intiimi, suojainen nurkka.

Saliin mahtuu jopa 150 asiakasta, minkä lisäksi varattavissa on noin 30 hengen viihtyisä kabinetti.

Kohtalo johdatti Töölöön

Primulan leipomo- ja ravintolasukuun kuuluvalle Mikko Olanterälle ravintola-ala lankesi ikään kuin sukuvikana. Jo 16-kesäisenä hänellä oli tärkeä virka Helsingin yöelämässä legendaarisen Kaarle XII:n eli Kallen alabaarin oluttarjoilussa itsepalvelujonon napinpainajana ja myöhemmin tasaraharahastajana, kuten Mikko itse nauraen kuvailee. Armeijan ja ravintolakoulun jälkeen Mikko työskenteli monenlaisissa tehtävissä Kallessa, teki muutaman vuoden syrjähypyn Hesperian yökerhoon ja palasi takaisin Primulan leipiin mm. myyntipäälliköksi ja viimeksi italialaishenkisen ravintola Vespan ravintolapäälliköksi. Vespasta löytyi myös elämänkumppani Pia, jonka kanssa salaa unelmoitiin yhteisestä ravintolayrityksestä.

Kohtalo puuttui peliin vuonna 2011, kun Primulan konkurssin myötä Mikolta meni työpaikka. Onneksi Pian työpaikka oli silloin toisaalla. Mikko ei nähnyt itseään ”vieraan leivissä”, joten oli aika lähteä tosissaan tavoittelemaan vaimon kanssa yhteistä unelmaa.

Helsingin Taka-Töölössä, Töölöntorinkatu 2:ssa toimi tuolloin uusin versio legendaarisesta Motti-ravintolasta, johon Mikkoakin oli houkuteltu mukaan. Se kumppanuus ei kuitenkaan ollut tarkoitettu Olanterän pariskuntaa varten. Mutta pian kävi ilmi, että ravintolakiinteistölle etsittiinkin uutta vuokraajaa.

Alkuperäinen ravintola Motti avattiin talossa sodan aikana, vuonna 1941. Legendaarisen ravintolan muisto herättää vieläkin kunnioitusta monen alan konkarin mielessä, olihan se aikansa ilmiö ja herkuttelevien herrojen suosikki, maan ylintä johtoa myöten.

Sittemmin paikalla on toiminut useita eri ravintoloita, mm. tuo aikaisemminkin mainittu irkkubaari No Name, espanjalaisvaikutteinen Casa Andalucia ja marokkolaista ruokaa tarjonnut Fez.

Motti – nimellä, perinteitä tavoitellulla ja kunnianhimoisella ruokatarjonnalla ravintolaa on käynnistetty pariinkin otteeseen.  Ensimmäisellä kerralla jopa alkuperäisen Motin erikoisuuksiin kuuluneet pässinkivekset käväisivät uudelleen listalla. Toinen yritys toi ravintolaan taas uuden ilmeen ja uuden, skandinaavisen ruokalistan, mutta tämäkään Motti ei löytänyt asiakaskuntaansa. Motin tarina oli tullut lopullisesti tiensä päähän.

Rohkeasti unelman kimppuun

Töölöntorinkatu 2:n ravintolatila ei jäänyt kuitenkaan tyhjäksi. Tuttu ravintolavälittäjä vinkkasi Mikko Olanterälle vapautuneesta ravintolakiinteistöstä. Nyt Mikko päätti uskaltaa ja teki vuokratarjouksen. Elettiin elokuuta. Lokakuun 15. päivä 2012 avautui kahden kokeneen ammattilaisen ravintola ja unelmasta tuli totta.  Nimen valinta ravintolalle ei ollut vaikea; italialaishenkinen ravintola sai nimekseen Trattoria Sogno, sillä italian kielessä sogno tarkoittaa unelmaa.

─ Kyllä moni varoitti meitä paikan ”huonosta karmasta”, mutta me uskoimme omaan visioomme ja päätimme vuokrata tilan oman unelmamme toteuttamista varten, Mikko Olanterä paljastaa, kun istuudumme kahville ravintolan puolelle.

─ Mietimme Pian kanssa konseptia monelta kantilta ja analysoimme naapuriston muuta ravintolatarjontaa. Melko pian oli selvää, että Italia- konsepti olisi se, josta saisimme eniten irti. Se tuntui tutuimmalta, jo pelkästään oman ruokakiinnostuksemme pohjalta, sillä rakastamme Italiaa, ja ylipäätään ruokamatkailua ja uusien asioiden oppimista. Uskoimme myös että monelle suomalaiselle italialainen keittiö luo mielikuvan kodikkuudesta ja meikäläisten suuhun sopivista mauista.

─ Toisaalta mietimme myös, että jos Motti-konseptin muodollisuus ja/tai modernisuus ei puhutellut asiakaskuntaa, niin me yrittäisimme tuoda ravintolaan rentoutta, kodikkuutta ja mutkatonta, monipuolista ja monelle maistuvaa ruokaa. Mahdollisimman aidolla tavalla, raaka-aineista alkaen. Kuudes vuosi on nyt menossa, emmekä ole päivääkään katuneet, Mikko Olanterä toteaa silmät loistaen.

Ja mikä parasta, myös asiakkaat ovat löytäneet Sognon, hyväksi todenneet ja toisillekin suositelleet.

─ Meidän valttimme on, niin uskomme, välitön tunnelma, joskus jopa vilskeeseen saakka, monipuolinen ruokatarjonta, palvelumielinen henkilökunta. Meillä on ovet avoinna kaikille ruokaa rakastaville.

Ruokaa rakastavien koirillekin?

─ Ehdottomasti. Meille ovat tervetulleita hyvin käyttäytyvät koirat ja heidän perheensä, lapset ja aikuiset. Nälän ja janon suuruudesta tai pienuudesta riippumatta. Benvenuti! Uskon että jokaiselle löytyy jotain mieluista sekä ruoka- että juomavalikoimastamme.

Lautasella ja lasissa koko Italia

Italia ruokamaana on melko haastava toteuttaa ravintolakonseptina. Ei ole olemassa yhtä italialaista keittiötä, vaan jokaisella maakunnalla on oma cucinansa, köyhästä etelästä rikkaaseen pohjoiseen. Sognon ruokalistalla matkataan etelästä pohjoiseen eri alueiden erikoisuuksia tarjoten. Pastaa, risottoa, grillattua mustekalaa ja muita äyriäisiä, grillattua maksaa, italialaisia leikkeleitä ja juustoja… ja tietysti pizzaa.

Pizza, tuo Etelä-Italian lahja maailmalle, on monen syy lähteä ravintolaan. Eri tutkimusten mukaan pizza on Suomessa aivan erityisasemassa: koululaisten 10-suosituinta ruokaa – listalla pizza komeilee kakkosena, ja mahtuu myös arkiruokien 10-kärjessä joukkoon.

Nykyisin, kun raaka-aineiden saanti alkuperämaasta ei ole enää ongelma, Italian keittiö tulee entistä autenttisempana myös suomalaisille ravintola-asiakkaille. Niin myös Sognossa.

─ Kaikki mahdollinen tuodaan suoraan Italiasta. Antipasto- valikoiman leikkeleet ja juustot, pasta, risottoriisi, öljy jne. Kalat ja äyriäiset hankimme Tukkutorin Kalasta ja lihatuotteissa luotamme Roslundiin. Tavarantoimittajina meillä on parhaat mahdolliset kumppanit niin raaka-aineiden kuin viinien ja muiden juomien osalta.

─ Meidän osaamisaluettamme on ravintolanpito. Siihen me satsaamme, ja jaamme vastuut tyyliin minä salissa meidän upean henkilökunnan kanssa ja Pia keittiössä keittiömestari Perttu Paulaston ja osaavan kokkilaumansa kanssa, Mikko selvittää.

Monipuolista lounasta, brunssia ja à la cartea

Sogno tarjoaa arkisin lounasta kello 11.00–14.00 ja lauantaisin brunssia samaan aikaan. Iltaisin tarjolla on monipuolinen à la carte – lista. Ravintola on auki maanantaista perjantaihin kello 15.00–23.00 ja lauantaisin tunnin pidempään.

Kaikkiin lounasvaihtoehtoihin kuuluu salaatti, leipä, keitto, vaihtoehtoinen pääruoka joko pöytään tarjoiltuna (annokset 10–15 €) tai itsepalveluna (Family Table 11 €/pelkkä keitto 9 €). Lounaan pääruoka on joko runsas salaatti, pasta tai risotto ja päivän pizza. Family Tablessa pääruoka on vaihtelevasti erilaisia kala- tai liharuokia. Lounaalla voi tilata myös kolmen ruokalajin lounasmenun (27 €).

Lauantaibrunssilla rentoudutaan ja nautitaan peri-italialaisesti: alkupalapöytä notkuu monipuolisista italialaisista antipastoista, kasviksista ja hedelmistä. Pääruokana tarjoillaan pöytiin kasvis/kala tai lihalautanen ja päivän jälkiruoka. Brunssin hintaan (25 €) sisältyy lisäksi lasillinen tuoremehua, itse leivottua tuoretta foccacia – leipää, kahvia tai teetä.

Brunssin rentoon tunnelmaan kuuluu ehdottomasti italialainen prosecco, joita tarjolla on useammalta tuottajalta. Lasillinen maksaa 3,50 euroa ja koko pullo 21 euroa. Jos haluaa satsata Italian arvostetuimpaan kuohuvaan Franciacortaan, sitäkin saa lasillisen 13 eurolla.

Samppanjaa lukuun ottamatta, kaikki viinilistan viinit tulevat Italian eri viinialueilta. Talon viinit on hinnoiteltu kohtuullisesti: vitosella saa lasillisen bianco tai rosso di casaa ja pullollinen maksaa 29 euroa. Suositut ja muodikkaat italialaiscocktailit, kuten mm. Negroni, Negroni Spagliato, Aperol Spritz, ja Mimosa syntyvät käden käänteessä.

Italialainen rakastaa ruokaa ja nauttii pitkän kaavan mukaan syömisestä, mutta yleensä iltaisin. Ateria aloitetaan aperitiivilla ja ruokailu usein kylmillä alkuruoilla (antipasti). Sitten tulee ensimmäinen lämmin pääruoka (primo piatto), toinen pääruoka (secondo piatto) ja sen kanssa lisäkkeitä (contorni) ja lopuksi jälkiruoka (dolce), jonka kanssa mahdollisesti makea jälkiruokaviini (vino dolci). Kahvi ja avec (caffè e digestivo), avecina luonnollisesti grappa, sulattelevat mukavasti ruokaa.

En malta olla kokoamatta mielessäni Sognon listalta itselleni illallisateriaa. Aperitiiviksi ottaisin ehdottomasti Negronin (10€). Alkupalaksi valitsisin kevyesti Zuppa di zucca, kurpitsakeiton (8 €). Lämmin ruoka olkoon yhdistelmä primoa ja secondoa eli Fegato alla griglia, grillattua naudan maksaa (14 €, sitä saa niin harvoin, ja täällä olen sen todennut hyväksi valinnaksi ennenkin). Niin ja lisäkkeeksi Risotto di carote e quartirolo, porkkana-quartirolo-juustorisottoa (4  €).  Jälkiruoaksi riittääkin sitten Cantuccini, mascarpone arancia e Vin santo, cantuccini -keksejä ja appelsiinimascarponea sekä lasillinen ihanan makeaa Vin Santoa (12 €). Pari lasillista rosso di casaa (10 €) ja sitten, vähän ajan kuluttua autuaaksi lopuksi vielä Caffé, per favore ja joku tuhti grappa.

Buon appetito! Menkää tekin kokemaan oma ruokaelämyksenne. Koiran kanssa tai ilman. Mutta huom! pöytävaraus kannattaa tehdä ehdottomasti etukäteen.

Trattoria Sogno

Töölöntorinkatu 2, 00250 Helsinki

www.trattoriasogno.fi,

Puh. 010 231 6700
varaus@trattoriasogno.fi

Ma-pe 11.00-23.00

La 11.00-24.00

Su suljettu

 

Teksti: Sirpa Lauttamus-Ahola

Kuvat: Trattoria Sogno