Mitä olisivat maailman viinit ilman Italiaa?

Italian juuret viininvalmistuksessa yltävät pidemmälle kuin kirjoitettu historia, ja oikeastaan viinin valmistus ja kulttuuri ovat niin sidoksissa toisiinsa, ettei maan historiasta voida puhua ilman viinin historiaa. Antiikin kreikkalaiset eivät syyttä nimenneet Etelä-Italian koloniaansa Oenotriaksi, ”viiniviljelyn maaksi”!

Jo etruskit ovat todistetusti valmistaneet viiniä, ja Hannibalin valloittaessa nykyistä Italian aluetta 300eaa. viiniä viljeltiin kautta niemimaan, pohjoisesta etelään. Etruskit veivät viininteon taidon myös nykyisen Etelä-Ranskan alueelle, ja myöhemmin roomalaiset levittivät viiniosaamista Euroopassa valloittamilleen alueille aina Rein-jokilaaksoon saakka. Viiniköynnösten istuttaminen oli yksi valloittajien ensimmäisistä tehtävistä, olihan viini yksi tärkeimmistä sotilaiden elintarvikkeista; paitsi, että se tarjosi energiaa, se säilyi paremmin kuin nahkaleileissä kuljetettava vesi.

Italialaisten viinillinen maailmanvalloitus ei kuitenkaan pysähtynyt Rooman tuhoon, vaikka pääasiassa keskiajalla viiniä valmistettiinkin luostareiden ohella ainoastaan maatilojen omaan käyttöön. Myöhäisellä keskiajalla Genova, Venezia ja Firenze vaurastuivat, ja viinikauppa elpyi. Vielä nykyäänkin viiniä tuottavat suvut kuten Antinori ja Frescobaldi olivat jo tuolloin merkittäviä kauppiaita, ja ansaitsevat paikkansa Italian ja viinin erottamattomassa historiassa.

Amerikkojen valloitus

”Fresno era il giardino di Dio: c’era terra, aqua e sole. L’uomo poteva farne quel che voleva.” (Fresno oli kuin Jumalan puutarha: oli maata, vettä ja aurinkoa. Ihminen sai tehdä niillä mitä tahtoi.) – Flavio Trettel –

Kultakuumeen muuttoryntäyksessä 1800-luvun lopulla myös parisataatuhatta (etelä-)italialaista saapui Kaliforniaan paremman elämän toivossa. Kaikki eivät löytäneet kultaa, mutta huomasivat jotain muuta: tarjolla oli runsaasti viljelykelpoista maata ja nopeasti kasvava janoinen väestö. 1900-luvun puoleen väliin tultaessa italialaiset dominoivat viinikauppaa, ja heidän menestyksestään kertoo mm. se, että kuollessaan vuonna 1951 Di Giorgio, eräs pioneereista jätti perillisilleen maailman suurimman perheomisteisen viiniyhtiön.

Kalifornialainen viini ei olisi nykyisen kaltaista ilman italialaisten siirtolaisten vaikutusta. Kieltolain taantumuksesta selvittiin nopeasti Seghesion, Rossin, Simin, Martinin, Sebastianin, Foppianon, Gallon, Sattuin, Petrin, Bisceglian, Bianchin ynnä muiden italialaisten ansiosta, jotka kieltovuosien 1913–1933 välilläkin huolehtivat viinitarhoistaan, eikä koko tuotantoa tarvinnut aloittaa alusta. Kalifornialaisia viiniteitä ajellessa samat italialaiset nimet vilahtelevat yhä tienvarsien kylteissä.

Osaamisen ja viinityylien lisäksi italialaiset ovat vaikuttanut suuresti kalifornialaisten rypälelajikkeiden valikoimaan. Barbera, Sangiovese, , Pinot Bianco, Vermentino, Friulano ja Zinfandel/Primitivo ovat tärkeitä lajikkeita niin Italiassa kuin Kaliforniassakin.

Primitivo vai Zinfandel?

Tarina lajikkeen alkuperästä on mielenkiintoinen: Aluperin nimettömänä lajikkeena wieniläisestä kokoelmasta Long Islandille tuotu kasvi menestyi hyvin Kaliforniassa ja sai tuntemattomasta syystä nimen Zinfandel. Yksi merkittävistä kalifornialaisista Zinfandelin istuttajista oli vuonna 1854 syntynyt Anthony Caminetti, jonka vanhemmat olivat tulleet Italiasta kullan toivossa maahan – ja joka palveli myös USA:n kongressissa vuosisadan lopulla.

Vuonna 1967 amerikkalainen kasvipatologi vieraili Italian Apuliassa ja yllättyi yhtäläisyyksistä sikäläisen Primitivo-lajikkeen ja Zinfandelin välillä. Ne hyväksyttiin samaksi lajikkeeksi, mutta kalifornialaisten ja apulialaisten välille syttyi kiista lajikkeen nimien käyttöoikeuksista. Taistelu on jatkunut EU:n ja BATF:n (Bureau of Alcohol, Tobacco and Firearms) välillä vielä 2000-luvulla, vaikka DNA-tutkimus osoittikin vuonna 1994 kaikkien yllätykseksi lajikkeen olevan lähtöisin Kroatiasta ja alkuperäiseltä nimeltään Tribidrag! (Nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ”aikaisin kypsyvää”, mihin myös latinalainen nimi ”Primativus” viittaa.)

primizin

Vaikka italialaisia viininviljelijöitä oli kutsuttu maahan tutkimaan amerikkalaisten lajikkeiden kelpoisuutta viinin valmistukseen (esim. Verrazzano 1524) ja myöhemmin eurooppalaisen vitis viniferan lajikkeiden soveltuvuutta uudelle maaperälle (mm. Mazzei 1773), oli italialaisten maahanmuuttajien määrä koko maassa vuonna 1850 vain 431. He olivat pääosin varakkaita Pohjois-Italialaisia, ja sopeutuivat vaaleaihoisina ja koulutettuina hyvin itärannikon ”sivistyskaupunkeihin”. Asetelma muuttui täysin kultakuumeen jälkeen, ja vuonna 1903 italialaisia oli jo 230 000 – pääasiassa tummempia, köyhinä saapuvia maanviljelijöitä, jotka sopeutuivat paremmin lännessä nousevaan uuteen yhteisöön.

Kulta oli kuitenkin vain yksi houkutin jo muutoin valtavassa italialaisten muuttoliikkeessä, joka tapahtui Italian yhdistymisen (1861) ja fasismin nousun (1920) välillä.

Kun Italian poliittiset, taloudelliset ja luonnon mullistukset (kuivuus, viinikirva) ajoivat Italian diasporan, suurimman dokumentoidun vapaaehtoisen massamuuton liikkeelle, köyhät Etelä-Italian maanviljelijät suuntasivat etupäässä lupaaville viljelyseuduille. 9 miljoonaa italialaista lähti merten taakse mukanaan siemeniä ja taimia – ja traditioita – vanhasta kotimaastaan.

Argentiina

Eniten italialaisia houkutteli Argentiina, johon matkasi myös Pascual Toso vuonna 1880 – tuskin silloin arvaten perustavansa viinitilan, joka tänään on yksi maan vanhimmista ja arvostetuimmista!  Sanotaankin, että joka toisen argentiinalaisen suonissa virtaa italialaista (joka toisen espanjalaista) verta – ja tämä on nähtävissä myös Triventon viinintekijöiden taustoissa.

Brasilia

Suuri Brasilia nielaisi myös suuren joukon italialaisia – erityisen iso ryhmä lähti Trentinosta kohti Serra Gauchaa. Serra Gaucha kasvoi pian suureksi italialaiseksi yhteisöksi, eikä ole sattumaa, että Brasilian nykyisen kaltainen viinin tuotanto on sieltä lähtöisin. Vielä nykyäänkin alueella voi kuulla vanhaa Pohjois-Italian murretta, ja viinitarhojen reunustavat vuorten rinteet henkivät italialaista arkkitehtuuria.

Uruguay

Pienenä maana Uruguay sai suhteellisesti suuren italialaisen väestön: jopa 40% maan nykyisestä väestöstä on Italiasta lähtöisin. Myös Uruguaissa tuotetaan laadukasta viiniä, mutta se kulutetaan pääosin paikallisesti.

Chile

Giuseppe Canepa saapui vuonna 1914 Valparaísoon, ja nykyään saamme nauttia hänen chileläis-italialaisista viineistään myös Suomessa. Useat suuret viiniyhtiöt investoivat edelleen maahan, joka eristyksissä viinikirvalta ja useilta taudeilta sopii sekä ilmastollisesti että maaperiltään loistavasti viinin viljelyyn. Monen nimekkään talon viinintekijät ovat italialaisia, näin myös Marcelo Papa, mies Maycas del Limarin ja Casillero del Diablon viinien takana. Myös Antinorilla yhteistyötä Chilessä.

Teksti: Liisa Huttu-Hiltunen

Lue lisää vanhasta aatelisesta Antinorin suvusta, joka on merkittävä tekijä niin Italian viinillisessä historiassa, kuin uuden maailman valloittajanakin!