Kun viini vie…
Jos kymmenen vuotta sitten joku olisi kertonut näkevänsä minut tulevaisuudessa tavoittelemassa Master of Wine -titteliä, olisin nauranut ja kehottanut häntä hankkimaan paremman kristallipallon. Ei siinä, ettenkö viinistä olisi pitänyt – kuka nyt ei pitäisi? Olin vaan sattunut teini-iässä innostumaan pianonsoitosta ja muusta musisoinnista enkä sittemmin opinnoiltani ollut muuta ehtinyt pohtiakaan, kun yksi välietappi johti aina seuraavaan… lopputulemana virallinen paperi ja punainen ruusu Sibelius Akatemiasta.
Opintopolkuni oli kuitenkin kulkenut pitkulaisia ja kiemuraisia reittejä Pariisin, Milanon, Kuhmon ja Rooman kautta, ja jokaisessa näistä kylistä olin oppinut musiikin ohella jotain myös viineistä.
Pariisissa 19-vuotiaana ensinnäkin sen, että kulmakioskin viinit maistuivat pahalta. Milanossa havaitsin yllätyksekseni, että kaupunkilaisnaapurini tarjoamat barolot ja amaronet maistuivat huomattavasti paremmilta kuin poikaystäväni vanhan esimiehen Sisilian kotitilalta damigianossa raahaamat maalaisviinit. Ja että baarien hanasta sai kyllä halvalla lasin viiniä, mutta se latistui heti kun siihen syötetyn hiilidioksidin ryhdistävä vaikutus alkoi haihtua.
Roomassa tutustuin viinihifistelijään, jonka kellarista löytyi erityisesti brunelloja ja barbarescoja – kolmatta tappajamehiläistä alias ”killer B” eli baroloa hän piti etelästä tulleena liian ohuena. Aloin kai jossain vaiheessa hieman hifistellä itsekin, mutta Kuhmossa onneksi minut palautettiin maan kamaralle. (Vaikenemisen jaloa taitoa en sen sijaan ole ihan vielä oppinut.)
Opintojeni ohella olin työskennellyt myös ravintola-alalla, ja tämä tiskarin kesäduunista alkanut ”sivu-ura” johti lopulta ikimuistoiseen G.W.Sundmansiin, jonka viinikellarin sisältöä muistelen vieläkin suu kostuen. Koska valkoliinaravintolassa tarjoilija maistaa viinin ennen asiakasta, opin valtavasti laatuviineistä. Viiniopinnoista Turun Ravintola-Akatemiassa minulle vinkkasi silloinen esimieheni – kiitos siitä hänelle. Pari vuotta sukkuloitani Turussa sylkemässä päätin jatkaa kansainvälisellä WSET-tutkinnolla sammuttaakseni (tiedon) janoni. Se ei kuitenkaan suinkaan sammunut vaan lisääntyi entisestään, ja nyt pääsemmekin nykypäivään.
Viinialan kaksi tavoitelluinta kirjainta: MW
Vaikka Big Ben onkin paketissa, rakastan Lontoon siltoja ja Thamesin rantoja. Rakastan myös kansainvälistä tunnelmaa, johon kaikki sulautuvat sellaisenaan alkuperästään, aksentistaan tai tyylistään riippumatta.Tyttäreni ympäri maailmaa tulleet luokkatoverit puhuvat kodeissaan yli kymmentä eri kieltä.
Master of Wine -instituutin missio on edistää asiantuntijuutta, vuorovaikutusta ja jatkuvaa oppimista globaalin viinialan kaikilla sektoreilla. Päästäkseen Master of Wine -instituutin jäseneksi ja ansaitakseen oikeuden käyttää MW-titteliä kandidaatin on suoritettava koe, joka koostuu maistelusarjoista, esseekysymyksistä sekä kirjallisesta tutkielmasta, jotka kaikki testaavat kokelaan tietotaidon laajuutta ja syvyyttä viinialan taiteessa ja tieteessä.
Opinto-ohjelman pääsykokeisiin hyväksytään viinialan ammattilaisia, joiden tulee todistaa alan työhistoriansa, aiemmat viiniopintonsa (suosituksena WSET Diploma), esittää Master of Winen suositus sekä henkilökohtainen motivaatiokirje, josta käy selväksi, miten juuri hän aikoo edistää Instituutin missiota sekä täydentää kollegiota omalla kontribuutiollaan. Pääsykokeessa testataan kykyä suoriutua vaativasta opinto-ohjelmasta ja tentistä, jossa tiukka aikaraja pakottaa nopeaan analyysiin ja tiedon strukturointiin. Kirjoitustyylin on oltava johdonmukaista ja kielen asiantuntevaa.
Opinto-ohjelma on kolmiportainen: ensimmäisen vuoden lopussa suoritetaan ns. välitentti (Stage 1), jonka tarkoituksena on selvittää kandidaatin kykyä osallistua toisen vuoden (Stage 2) monipäiväiseen kokeeseen. Selviydyttyään molemmista kandidaatille myönnetään oikeus tutkielman laatimiseen.
Jotta homma ei etenisi liian helposti, jokaisessa vaiheessa on brittityyliin kolme vaihtoehtoa:
- a) pass = läpi meni
- b) repeat = otappa uusiksi ensi vuonna ja
- c) take a longer pause = mee kotias.
Tämän linkin takaa voit lukea vuoden 2019 MW-tentin kysymykset.
Ei tule varmaan yllätyksenä, että Master of Wineja ei ole maailmassa kovin montaa: 65 vuoden aikana yhteensä 419 kandidaattia 31:stä maasta on selvinnyt maaliin saakka. Suomalaisina voimme olla kuitenkin ylpeitä, sillä meiltä on ponnistanut jo viisi Master of Winea: Essi Avellan, Tuomas Meriluoto, Taina Vilkuna, Pasi Ketolainen ja Heidi Mäkinen.
Kumarran heille nöyrästi ja kunnioittaen maahan asti.
Lontoo on eri tyylisten viinikauppojen, -klubien ja -yhteisöjen luvattu kaupunki. Kuva on otettu eräässä suosikkikaupoistani: The Good Wine Shop palvelee vakiasiakasta nimellä, ja pieni puhelinsoitto riittää siihen että kuski alkaa polkea ja viinit saapuvat ovelle.
Matkakin on arvokas
Suurin osa kaikista MW-ohjelman aloittaneista on jättäytynyt matkan varrella kyydistä, syystä tai toisesta. Vain muutama on selvinnyt urakasta kolmessa vuodessa, loput ovat uusineet tenttejä ja pitäneet taukoa opinnoista. En ihmettele yhtään. Ohjelma tehdään töiden ohella ellei sitten satu olemaan hyvin syvä rahapussi, sillä pelkästään opintoihin kuluu (koko ohjelman suorittaneiden mukaan) 50 000 – 100 000 puntaa. Itse Instituutti ei noin suuria summia laskuta, mutta viineihin ja matkoihin saa investoida, jotta maailman viinityylit ja viinialueet sekä niiden käytännöt viljelyn, valmistuksen, pullotusta edeltävien toimenpiteiden, logistiikan, markkinoinnin ja markkinoiden ajankohtaisten asioiden suhteen tulevat tutuiksi – tärkeimpien tuottajien ja toimijoiden ohella.
Olisi todella hienoa päästä instituutin jäseneksi ja ansaita himottu titteli, mutta alusta alkaen on ollut selvää, ettei opinto-ohjelma ole mikään suora putki. Jaksaminen on rajallista, ja kaikilla meillä on myös muu elämä elettävänä – lapsia, vanhenevia sukulaisia, puolisoita, eroja, muuttoja… mitä nyt ylipäätään aikuisten elämään kuuluu. Olen tavannut lukuisia huikeita viinialan ammattilaisia, jotka ovat osallistuneet ohjelmaan ja kertovat nauttineensa matkasta, vaikkeivat päämäärää saavuttaneetkaan. Voin jo nyt yhtyä kuoroon: kaikki tähän asti kokemani on ollut äärimmäisen mielenkiintoista. Haastavaa ja paikoin raskasta, mutta aina mielenkiintoista.
Lontoo
Lähdin itse pienen tyttäreni kanssa kahdestaan Lontooseen, jotta pääsisin maistamaan viinejä täällä mahdollisimman laajasti: onhan Lontoo toiselta nimeltään ”maailman viinikauppa”. Ajankohta korona-aikana ei ollut kuitenkaan helpoin mahdollinen lockdownien seuratessa toisiaan, eikä moneen otteeseen saanut mennä edes ulos, saati sitten sinne ”Lontooseen”, joka näyttäytyi meille talvella lähinnä ikkunasta. Eipä silti, ei siellä olisi ollut mitään mihin mennä.
Lontoon upeat, valtavat puistoalueet jaksavat hämmästyttää: kuinka ihmeessä niitä ei olla jyrätty asuinkortteleiksi tässä miljoonakaupungissa? Käyn usein juoksemassa tai vain rauhoittumassa Kew Gardensissa, jossa juoksu onnistuu paljain jaloin ja puut kuiskivat vihreiden papukaijojen vilahdellessa niiden lehvistössä.
Instituutti ei ole pystynyt järjestämään yhtään ainutta tastingia tai fyysistä seminaaria. Sen sijaan kotiin on tullut pieniä näytepulloja, joiden analyyseja on sitten zoomin välityksellä ihmetelty. Matkustamaan ei ole päässyt kukaan, sen sijaan viinituottajat ovat tarjonneet virtuaalisia visiittejä ja haastatteluita. Välillä tuntuu, että opintojen kannalta olisi ollut sama, vaikka olisin majaillut Etelä-Mantereella… no myönnettäköön, että posti ja internet kyllä pelaavat Lontoossa paremmin. Lockdownien välissä ja jälkeen (ja hypoteettisesti pari kertaa niiden aikana) olemme täällä maistelleet pienen mutta dynaamisen opintoryhmän kera pari kertaa viikossa. Lisäksi olemme kokoontuneet virtuaalisesti teoriakysymysten merkeissä jokaisen valmisteltua sessioon oman esityksensä.
Opintoryhmä on korvaamaton paitsi vertaisryhmänä myös opintojen suunnittelussa, treenien toteuttamisessa sekä viinikulujen ja tietotaidon jakamisessa. Jokaisen ei tarvitse keksiä pyörää itse omalla tahollaan kun ensimmäinen ideoi, toinen kehittää, kolmas soveltaa, neljäs tarkastelee kriittisesti ja viides laatii yhteenvedon. Yhteiseen pilvitiedostoon kertyy huikea määrä tietoa, kun aihealueet voi jakaa sovitusti ja koota kokonaisuutta yhdessä.
Olipa tieni pitempi tahi lyhempi, matkalla ollaan. Viini vieköön.
Toivottavasti matkustaminen normalisoituu pian ja pääsemme kutsumaan sinut Viinipostin reissuun Lontooseen ja Englannin kupliville viinimaille!
Teksti: Liisa Huttu-Hiltunen, MW-opiskelija
Kuvat: Jenni Aaltonen
