Clover Club

clover club drinkkiohje

Kesän herkullisimmat drinkit vinkkaa Jussi Alatalo, raumalaisen Kapakka2-baarin baarimestari. Jussin kesäjuomissa maistuvat marjat ja tummat alkoholit.

Kesä on tietysti myös marjojen parasta sesonkia, ja kauden vadelmista Jussi ravistaa Clover Club -cocktailin. 1800-luvulla kehitetty klassikko oli jäänyt unholaan, mutta nousi uudestaan suosioon 2000- luvulla muutaman menestyneen cocktailkirjan myötä. Vadelmien lisäksi siihen käytetään sitruunaa, sokeria, valkuaista ja giniä. Juoman vadelmaista makumaailmaa tukee mansikoilla, puolukoilla ja raparperilla maustettu kotimainen pinkki gini. Laadukkaan ginin lisäksi on tärkeää käyttää tuorepuristettua sitruunamehua. Valkuainen tuo juomaan kuohkean tekstuurin. Sen saavuttamiseksi drinkki tulee ravistaa ensin ilman jäitä, ja sitten jäiden kanssa.

Kannattaa käyttää mahdollisimman tuoreita valkuaisia, joiden aromi ei peitä juoman hentoja makuja.

Ainekset:

4 cl kotimaista pinkkiä giniä

3 cl sitruunamehua

2 cl sokerisiirappia

4–6 tuoretta vadelmaa

1 kananmunan valkuainen

pala sitruunan kuorta

koristeeksi vadelmia

Ohjeet:

  1. Murskaa vadelmat shakerin pohjaa vasten. Mittaa shakeriin kotimainen pinkki gini, sitruunamehu, sokerisiirappi ja valkuainen. 
  2. Sulje shaker ja ravista voimakkaasti, jotta valkuainen vaahtoutuu. Avaa shaker, lisää jäitä ja sulje uudestaan. Ravista juoma kylmäksi. 
  3. Tuplasiivilöi jäähdytettyyn coupette-lasiin. Purista pinnalle aromaattiset öljyt sitruunan kuoresta. Koristele vadelmilla.

Vinkki! Saat vadelmista enemmän makua irti, kun valmistat niistä siirapin. Kuumenna 1 osa sokeria ja 1 osa vettä. Sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Lisää reilusti vadelmia kuumaan siirappiin, murskaa, sekoita ja anna maustua hetki miedolla lämmöllä. Siivilöi vadelmat pois ja säilytä siirappi viileässä.

Clover Club syntyi Philadelphialaisella klubilla

Clover Club on elegantti ja historiallinen cocktail, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun loppuun. Juoma on nimetty samannimisen klubin mukaan, joka toimi Philadelphiassa. Tämä klubi, jonka asiakaskunta koostui kirjailijoista ja liikemiehistä, oli tunnettu hienostuneesta ilmapiiristään ja korkealuokkaisista cocktaileistaan. 

Valmista täydellinen Clover Club -cocktail käyttämällä kotimaista pinkkiä giniä.

Clover club on kevyt ja kuohkea juoma

Clover Clubin maku on raikas ja monivivahteinen. Perinteinen resepti yhdistää ginin, tuoreiden vadelmien, sitruunamehun ja kananmunanvalkuaisen, mikä luo kevyen ja kuohkean juoman. Kananmunanvalkuainen antaa cocktailille samettisen tekstuurin, kun taas vadelmat tuovat makeutta ja kirpeyttä. Sitruunamehu tasapainottaa juoman happamuudellaan, ja gin lisää hienostuneen yrttisen sävyn.

Clover Clubin muunnelmat

Clover Club on säilyttänyt klassisen reseptinsä yli vuosisadan ajan, mutta drinkistä löytyy myös erilaisia muunnelmia, kuten:

  • Moderni Clover Club: Monissa moderneissa versioissa käytetään grenadiinia vadelmasiirapin sijaan, mikä tekee juomasta hieman makeamman ja antaa kauniin punaisen värin.
  • Clover Club Fizz: Lisäämällä juomaan hieman soodavettä, saat virkistävän ja kuplivan version tästä klassikosta.
  • Marjaisa Clover Club: Kokeile erilaisia marjoja, kuten mustikoita tai mansikoita, vadelmien sijaan saadaksesi uusia makuyhdistelmiä.

Katso myös nämä drinkit