Pienet parsapiirakat
24 piirakkaa
300 g miniparsoja
oliiviöljyä paistamiseen
1 sitruunan kuori
1/2 sitruunanmehu
2 x 500 g isoa voitaikinalevyä
500 g ricotta
100 g parmesaania
mustapippuria myllystä
suolaa
1 kananmuna voiteluun
koristeluun versoja, esim. rucolan
Parsapiirakka maistuu keväältä
Kevään juhlissa kuten vappuna, äitienpäivänä ja valmistujaisissa kaivataan helppoja juhlatarjottavia kuohuviinin kera. Ruokatoimittaja Mari Moilasen parsapiirakat maistuvat keväisessä juhlanvietossa erinomaisen kuohuviinin tai samppanjan kanssa!
- Pese parsat ja leikkaa puiset perät pois. Paista parsoja kuumalla pannulla oliiviöljyssä minuutin ajan. Purista päälle sitruunanmehu ja ripottele parsoille sitruunankuoriraaste. Leikkaa parsat kolmeen palaan.
- Raasta parmesaani hienoksi ja sekoita se ricottan joukkoon. Maista maku ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Kauli sulaneet voitaikinalevyt noin puolen sentin paksuisiksi. Ota pyörellä muotilla (halkaisija n. 8 cm) 12 kiekkoa kummastakin voitaikinalevystä. Pistele piirakkapohjat haarukalla.
- Levitä lusikallinen ricottatäytettä jokaiselle pohjalle, jätä hieman reunaa. Aseta kolme parsapalaa täytteen päälle. Voitele piirakoiden reunat.
- Paista piirakoita 225 asteisessa uunissa n. 15-18 minuutin ajan. Koristele rucolanversoilla.
Vinkki: jos käytät normaaliparsoja, leikkaa ne pystysuunnassa halki ennen paistamista.
Mari Moilanen on tunnettu ruokatoimittaja, joka pitää myös herkkusuiden lemppariblogia. Lue Marin reseptejä lisää @ Jotain maukasta -sivuilta!
Kokeile myös Kotilieden Himahella-blogista tunnetun Tiina Rantasen vuohenjuusto-lohipiirakkaa!
Kuohuviinejä ja samppanjoita parsapiirakoiden seuraan löydät puolestaan täältä