Houkuttelevat rapumaljat & Makoisat haarukkapalat
Houkuttelevat rapumaljat
12 pientä annosta
noin 300 g katkarapuja
1 pieni punasipuli
½ omenaa
1 rkl sitruunamehua
1 ½ dl aiolia eli valkosipulimajoneesia
1 dl ranskankermaa
½ dl tilliä hienonnettuna
¼ tl mustapippuria
(suolaa)
Lisäksi
1 rku roomansalaattia
3 viipaletta paahtoleipää
1 rkl voita
Makoisat haarukkapalat12 haarukallista
150 g pecorinojuustoa
½ dl viikunahilloa
3 tuoretta viikunaa
1 kg karkeaa merisuolaa
Mietityttääkö mitä kuohuviinin kanssa tarjolle? Tässä kaksi makoisan helppoa reseptiä.
Houkuttelevat rapumaljat:
- Sulata ja valuta pakastetut katkaravut tai valuta liemessä olevat.
- Kuori ja silppua punasipuli oikein hienoksi. Kuori ja leikkaa omena pienen pieniksi kuutioiksi. Kaada päälle sitruunamehu tummumista estämään.
- Sekoita majoneesi ja ranskankerma keskenään. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Anna makujen tasoittua hetki kylmässä.
- Pane huuhdeltu salaatinlehti pieneen lasiin. Lusikoi pohjalle salaattia. Paina salaattiin voissa pannulla paahdettu paahtoleipätikku. Koristele halutessasi vielä tillillä.
- Paloittele juusto suupaloiksi. Kieritä ne viikunahillossa ja työnnä pieniin haarukoihin.
- Huuhtele viikunat huolella. Leikkaa ne 4-6 palaan ja työnnä juuston päälle haarukan piikkeihin.
- Kaada kauniiseen astiaan kilon verran karkeaa suolaa ja työnnä haarukat siihen pystyyn.