Sacherkakku

10-12 annosta
Pohja4 munaa
2 dl sokeria
200 g voita
200 g tummaa taloussuklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus3/4 dl vettä
2 rkl sokeria
½ dl tummaa rommia tai konjakkia
Täytenoin 2 dl aprikoosimarmeladia
Kuorrutus200 g tummaa taloussuklaata
1 tl voita
½ dl kevytkermaa
- Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
- Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää munavaahtoon vuorotellen jauho-leivinjauheseosta ja suklaa-voisulaa. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa pohja hieman jäähtyneenä.
- Leikkaa pohja aivan jäähtyneenä kolmeen osaan. Halutessasi kostuta pohja rommivedellä. Aitoa sacherkakkua ei kostuteta, mutta hieman kostutettuna suklaatorttu on mehevämpi.
- Levitä 2/3 marmeladista kahteen väliin. Sivele kakun pinta ohuelti lopulla marmeladilla.
- Sulata kuorrutusta varten suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää huoneenlämpöinen kerma, sekoita ja jäähdytä hieman. Kaada kuorrutus kakun päälle.
Suositusviiniksi valitsimme Graham's Late Bottled Vintage Portin. Nautinnollisia herkutteluhetkiä!
Herkullinen reseptimme on Tiina Rantasen käsialaa.
Suositukset
Graham's Late Bottled Vintage Port 2017
Graham’s Late Bottled Vintage Port (LBV) on laatuviini, joka sekoitetaan erinomaisen satovuoden parhaista viineistä. Toisin kuin kaksivuotiaana pullotettava “aito” vuosikertaportviini, LBV kypsyy neljästä kuuteen vuotta vanhoissa tammitynnyreissä; siitä termi ‘late bottled’.