Lammaspata ja paahdetut vihannekset

lammaspata
Ainekset

Valmistusaika 2 tuntia

4 annosta

800 g lammaspaistia kuutioina

2 ½ dl punaviiniä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

½ tl kuminansiemeniä

1 rkl hienonnettua rosmariinia

1 tl Maizena-jauhoja

3 rkl sokeroituja puolukoita

voita, suolaa ja mustapippuria

Paahdetut vihannekset

400 g pienikokoisia perunoita

2 paprikaa

1 pieni kesäkurpitsa

2 sipulia

suolaa ja oliiviöljyä

Lammaspata ottaa tovin valmistuakseen, mutta on ehdottomasti sen väärti. Liedellä poriseva lammaspata sopii mainiosti kiireettömään viikonloppuun. Tarjoile lammaspadan seurana paahdettuja vihanneksia.

  1. Kuumenna voi paistinpannulla ja ruskista lammaspalat kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Nostele lihat kasariin. Keitä punaviiniä paistinpannulla noin 2 minuuttia ja kaada sitten viini lihapalojen päälle.
  3. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lisää sipulit, kumina ja rosmariini pataan lihojen joukkoon. Laita kansi päälle ja keitä miedolla lämmöllä noin 1-1 ½ tuntia, kunnes lihapalat tuntuvat mureilta.
  4. Sekoita Maizena-jauhot tilkkaan vettä ja lisää seos pataan samalla sekoittaen. Lisää mukaan myös puolukat ja keitä muutama minuutti. Mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla.

Paahdetut vihannekset

  1. Kuumenna uuni 200°C asteeseen. Halkaise perunat. Poista paprikoiden siemenkodat ja leikkaa paprikat noin 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Pilko kesäkurpitsa noin 2 cm paloiksi ja lohko sipuli.
  2. Laita perunat uunivuokaan ja lisää päälle hieman suolaa ja oliiviöljyä. Paista uunissa noin 15 minuuttia ja lisää sitten myös muut kasvikset mukaan.
  3. Pirskota päälle hieman oliiviöljyä ja suolaa. Paista noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja ovat saaneet mukavan paahdetun värin.
  4. Tarjoile paahdetut kasvikset lammaspadan kanssa.

Viinisuosituksemme lammaspadalle löydät täältä.