Siikamaljat Uuteen Vuoteen

Siikamaljat Uuteen Vuoteen
Ainekset

6-8 annosta

Siian marinointi

noin 500 g siikafileetä

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

1 dl tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa

2 (luomu)sitruunaa

1 dl vettä

1 rkl juoksevaa hunajaa

¾ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Lisäksi

200 g aiolia eli valkosipulimajoneesia

2 dl pakasteherneitä

noin 70 g salaattisekoitusta

Koristeluun

noin 100 g siian mätiä

ripaus mustapippuria rouhittuna

tilliä

6 viipaletta paahtoleipää

1 rkl voita

Tarjoa uuden vuoden juhlissa yksi näyttävä alkuruoka, joka on cevichen ja toast skagenin herkullinen risteytys, mutta nyt salaattina tarjottuna. Siika raakakypsytetään sitruunamehussa ja jatkojalostetaan katkarapujen tapaan skagen röraksi.

  1. Käsittele siika nahattomaksi fileeksi. Leikkaa kala suikaleiksi.
  2. Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna korianteri tai lehtipersilja.
  3. Levitä kalapalat laakealle vadille. Levitä päälle sipuliviipaleet sekä yrtit. Raasta toisesta sitruunasta kuori kalan päälle.
  4. Purista sitruunoista mehu ja lisää vesi. Sekoita mukaan hunaja, suola ja pippuri. Kaada seos kalojen päälle. Nosta peitetty vati jääkaappiin ja anna tekeytyä vähintään 3 tuntia tai seuraavaan päivään. Kääntele kaloja kerran.
  5. Sekoita liemestä valutettujen siika- ja sipulipalojen joukkoon aioli ja jäiset herneet.
  6. Asettele salaattimaljoihin salaattisekoitusta. Lusikoi siikaseosta päälle.
  7. Koristele annokset siianmädillä, tillillä ja mustapippuriripauksella.
  8. Viimeistele annokset ja voissa pannulla paahdetuilla paahtoleipätangoilla.

Suositukset

Tussock Jumper Riesling

Tussock Jumper Riesling

Tussock Jumper Riesling saksalainen valkoviini. Väriltään vaaleankeltainen viini on puolikuiva ja keskihapokas. Maussa voi aistia hedelmäisyyttä, limettiä ja trooppisia hedelmiä. Erinomainen valinta itämaisten ruokien ja rasvaisen kalan kanssa.

Saksa 11,49€
Tommasi Pinot Grigio Le Rosse

Tommasi Pinot Grigio Le Rosse

Siikamaljojen kumppaniksi monikäyttöinen pinot grigio Valpolicellan sydämestä!

Kalpean kuun värinen viini tuoksuu lajikkeelleen tyypillisesti trooppisilta hedelmiltä. Se on hyvin puhdas, kuiva, keskihapokas ja keskitäyteläinen jättäen suuhun sitruunan ja persikan aromeja sekä hieman mausteisuutta. Loistava viini kevyiden alkupalojen kylkeen!

Italia 13,38€
Perelada Brut Nature Cuvée Especial

Perelada Brut Nature Cuvée Especial

Vain parhaimpina vuosina, vain parhailta palstoilta valikoiden valmistetaan tämä hieno, hyvän hinta-laatusuhteen omaava Cava.

Erittäin kuiva ja rapean hapokas, mutta samalla pehmeä kiireettömän kypsytyksen ansiosta. Vaalean vihertävän keltaisen Cavan aromeista löytyy lisäksi sitrusta, keltaista luumua sekä hienoa mineraalisuutta. Raikas aperitiivi, joka nostaa veden kielelle. Nauttii myös suolaisesta kalasta, kinkuista sekä äyriäisistä. Cavaa nautitaan Espanjassa koko ateria läpi, jopa lihan kanssa. Tämä viini ei säikähdä rasvaisiakaan elementtejä!

Espanja 16,49€