Kukanpäivä eli Flooran päivä 13.5.

Kukanpäivä eli Flooran päivä 13.5.

Kukanpäivä eli Flooran päivä on ollut Suomessa perinteinen ylioppilaiden juhlapäivä. 1800-luvulla ylioppilaat kerääntyivät Helsingissä Kumtähden kentälle, joka sijaitsi nykyisessä Kumpulassa.

Erityisten tärkeäksi Suomen kansalliselle heräämiselle, ja myöhemmin maamme itsenäistymiselle, muodostui Flooran päivä vuonna 1848, jolloin kentällä esitettiin ensimmäisen kerran J.L. Runebergin ja Fredrik Paciuksen Maamme-laulu. Vaikka Flooran päivän juhlinta on jäänyt myöhemmin vappuhumun jalkoihin, monissa yliopistoissa päivää juhlistetaan edelleen eri tavoin.