Viinin tarjoiluvinkit

viinin tarjoilu

Viinin tarjoilu ja vinkit kotikäyttöön

Näillä opeilla viinin tarjoilu sujuu kotona ja selviät kinkkisistä viiniongelmistasi!

Viinien tarjoilujärjestys

Kun aterialla tarjotaan useampia viinejä, suositeltava sääntö on:

Kevyt ennen täyteläistä

Jotta koko paletti toimisi suussamme mahdollisimman hyvin, tarjotaan kevyen makuinen ruoka ennen mausteista ruokaa. Viini toimii samoin. Mikäli aterialla on tarjolla kaksi punaviiniä, kevyempi ennen täyteläistä.

Valkoinen ennen punaista

Usein alkuruoka valitaankin usein niin, että sen kanssa voi tarjota valkoviiniä, jota lähtökohtaisesti pidetään punaviiniä kevyempänä. Säännöstä on lupa poiketa, mutta nyt punaviinin tulee olla kevyttä ja valkoviinin aromeiltaan runsasta.

Kuiva ennen makeaa

Jos tarjoaa kuivaa viiniä heti makean jälkeen, viini tuntuu suussa happamalta. Esimerkiksi kelpaa klassinen hanhenmaksa ja sauternes- tyyppinen makea viini alkuruokana. Tällöin suu neutraloidaan ennen seuraavaa viiniä esimerkiksi väliruokasorbetilla.

Vaatimaton ja nuori ennen kypsää ja laadukasta

Viinin hinta korreloi yleensä sen iän ja laadun kanssa. Mikäli aiot tarjota parasta viiniäsi, säästä se viimeiseksi.

Viinin dekantointi

Viinin dekantointi on prosessi, jossa viinin kirkas neste kaadetaan varovasti toiseen astiaan, kuten dekantteriin tai viinikarahviin, erottaen samalla viiniin kertynyt sakka. Tämä on yleinen käytäntö erityisesti vanhempien viinien kohdalla, kuten vuosikertaportviinien kanssa. Sakkaa muodostuu yleensä viinin ikääntyessä ja dekantoinnin avulla varmistetaan viinin puhtaus ja maku. Viini dekantoidaan näin:

  1. Viinipullo nostetaan pystyasentoon useiksi tunneiksi, jotta sakka laskeutuu pohjalle.
  2. Tämän jälkeen viini kaadetaan varovaisesti toiseen astiaa siten, että sakka jää pullon pohjalle.

Viinin tuulettaminen

  • Jotkut viinit hyötyvät tuulettamisesta, jolloin viini saa hieman happea ja sen laatuominaisuudet korostuvat.
  • Avaa pullo pari tuntia ennen tarjoilua tai tuuleta nopeasti kaatamalla viini karahviin.
  • On kuitenkin muistettava, että mitä vanhempi viini sitä lyhyempi tuuletus, jotteivät viinin aromit katoa taivaan tuuliin.

Viinin temperointi

  • Temperoinnilla tarkoitetaan juomien valmistelua oikeaan tarjoilulämpötilaan.
  • Mikäli et omista viinikaappia, valkoviinit, kuohuviinit ja roseet sekä olut kannattaa ostaa ainakin päivää ennen, sillä niiden on ehdittävä jäähtyä ennen tarjoilua. Ks. Juomien tarjoilulämpötilat.
  • Viilentäminen tuo esille viinin hapokkuuden ja hedelmäisyyden. Liian kylmästä viinistä nämä makuominaisuudet ovat kadonneet. Liian lämmin viini taas tuntuu suussa lattealta, ja jopa karhealta.
  • Mitä makeampi juoma, sitä viileämpänä se on hyvä tarjoilla.
  • Lasissa juoma lämpenee nopeasti, joten kannattaa viilentää sitä pari astetta ylikanttiin.

Viinin viilennys kiireessä

  • Viinin nopeaa jäähdyttämistä ei suositella, varsinkaan laatuviineille, koska viini yleensä kärsii siitä.
  • Jos on pakko saada valkoviini kylmäksi nopeasti, sen voi panna sen pakastimeen vajaaksi puoleksi tunniksi tai noin 30 minuutiksi puoleksi jäillä ja vedellä täytettyyn astiaan.
  • Tarjoilun aikana valkoviini on syytä pitää viininjäähdyttimessä.
  • Täältä mukaan vielä 3 nopeaa jäähdytystapaa!

Viinin tarjoilulämpötila

  • Juomien oikea tarjoilulämpötila on tärkeää, koska se vaikuttaa oleellisesti juoman aromiin ja makuun.
  • Liian lämpimänä viini maistuu ”lässähtäneeltä”, koska siitä puuttuvat mm. hapokkuus ja hedelmäisyys, liian kylmänä maku ja aromi katoavat.
  • Mitä makeampi juoma on kyseessä, sitä viileämpänä se täytyy tarjoilla.
    Punaviinit
    • hieman viilennettyinä 16–18 C°
    • nuoret ja kevyet hieman viileämpinä 12–14 C°
    Valko- ja roseeviinit
    • nuoret ja kevyet hieman viilennettyinä 14–16 C°
    • Valko- ja roseeviinit kuivat ja kuivahkot viilennettyinä 10–12 C°
    • makeat ja makeahkot hyvin viilennettyinä 8-10 C°
    Kuohuviinit
    • jäähdytettyinä 6-8 C°
    Samppanjat
    • nuoret 8 C°
    • ikääntyneet 10 C°

    Sherryt

    • kuivat ja kuivahkot viilennettyinä 8-10 C°
    • makeat 16–18 C°

    Portviinit

    • valkoiset jäähdytettyinä 6-8 C°
    • Portviinit makeat jäähdytettyinä 8–10 C°
    • muut portviinityypit 18–20 C°

    Madeirat

    • kuivat ja kuivahkot viilennettyinä 8-10 C°
    • makeat 16–18 C°

    Muiden juomien tarjoilulämpötila

    Snapsit
    • jäähdytettyinä 4-6 C°
    Liköörit
    • viilennettyinä 10–12 C°
    Avec-juomat
    • väkevät huoneenlämpöisinä

    Oluet

    • hyvin viilennettyinä lager ja vehnäolut 7-10 C°
    • tummat viilennettyinä 10–14 C°

    Viinin säilytys ja lämpötila

    • Jos säilytät viinipulloja pidempään, etkä omista viinikaappia, pidä punaviinipullot pimeässä, hajuttomassa, mieluiten ilmavassa paikassa makuuasennossa.
    • Valkoviinin voi säilyttää jääkaapissa, kunhan ottaa sen pois noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
    • Joskus punaviinillekin pieni viilennys on paikallaan.

    Punaviinit: 10–15 C°

    Valkoviinit, roseet ja kuohuviinit: 10–15 C°

    Liköörit: 10–15 C°

    Oluet: 5-8 C°

    Snapsit (vodka, akvaviitti): pakastin

    Muut väkevät alkoholijuomat: huoneen lämpö

    Montako lasillista pullosta?

    Annoskoot

    Valko-, puna- ja roseeviinit: 12–16 cl

    Kuohuviinit: 10–12 cl

    Väkevät viinit: 8 cl

    Väkevät juomat: 4 cl

    Annosta/pullo

    Valko-, puna- ja roseeviinit (75 cl): 5-6 lasillista

    Kuohuviinit (75 cl): 7 lasillista

    Väkevät viinit (75 cl): 9 lasillista

    Väkevät juomat (70 cl): 18 lasillista

    Viinilasit

    • Viininautinto muodostuu näkö-, tuoksu- ja makukokemuksesta.
    • Lasin rooli viinin tarjoilussa, ja itse asiassa kaikkien juomien tarjoilussa, on tärkeä. Lasi on osa kattausta ja sen tarkoitus on tuoda esille kunkin juoman parhaat ominaisuudet.
    • Viinilasien hankintaan kannattaa satsata.
    • Käsin puhalletut kristallilasit ovat luonnollisesti kalliimpia, ja myös vaikeampia hoitaa, kuin koneellisesti valmistetut lasit.
    • Onneksi vaihtoehtoja löytyy monissa hintaluokissa.
    • Yksi ominaisuus on kiistaton: muovi ei tee oikeutta alkoholijuomalle.
    • Vinkki! Ceestasta saat ostettua parhaat viinilasit!

    Hyvä viinilasi

    • Paras viinilasi on väriltään kirkas, ohutseinäinen, ohutreunainen, sileäpintainen, jalallinen ja tarpeeksi tilava.
    • Nykyisin suositaan ylöspäin suippenevia laseja. Valko- ja punaviinilaseissa suositaan nykyisin entistä suurempia kokoja. Konjakki, calvados ja viski tarjotaan mieluiten pienehköstä, tulppaanimaisesta lasista.
    • Kirkkaassa lasissa voi tarkastella viinin väriä ja kuohuviinin kuplia. Sen läpi voi myös nähdä mahdollisesti viiniin eksyneet korkinpalaset.
    • Tilavapesäinen lasi antaa mahdollisuuden pyöritellä viiniä lasissa ja suippeneva lasi kerää viinin tuoksun paremmin nuuhkittavaksi. Kuohuviiniä, eikä etenkään samppanjaa, kannata kuitenkaan kovasti pyöritellä, sillä kuplat katoavat taivaan tuuliin.
    • Jalka lasissa on kiinnipitämistä varten. Jos tartut kiinni lasin pesästä (niin kuin usein teemme!), viini lämpenee helpommin ja lasiin jää sormenjälkiä.
    • Mitä ohuempi, ja tasaisempi lasin suu on, sitä miellyttävämmältä se tuntuu huulilla viiniä nautittaessa.

    Lasin pesu ja säilytys

    • Sirot ja pitkäjalkaiset lasit, ja muut ohuet, suuret viinilasit, on pestävä käsin kuumalla vedellä tai väljästi pesukoneessa.
    • Puhdistusaineita ei suositella, mutta joskus tarvitset niitä ehkä mm. naisten huulipunan poistamiseksi lasista.
    • Lasien kuivaamiseen tarvitset nukkaamattoman, pellavasta tai puuvillasta valmistetun liinan. Nykyisin saa myös tehokkaita mikrokuituliinoja, joita voi käyttää myös lasien pyyhkimiseen katettaessa.
    • Säilytä lasit suljetussa kaapissa mieluiten pesä alaspäin. Tarkista aina lasien kunto ennen tarjoilua.

    Peruslasisto

    • Ihan peruskäyttöön riittää lasi kuohuviinille, punaviinille/valkoviinille ja jälkiruokaviinille.
    • Valkoviinilasi on yleensä pienempi kuin punaviinilasi, mutta samaa lasia voi käyttää kummallekin.
    • Lasien koot vaihtelevat valmistajasta riippuen. Jotkut valmistajat tarjoavat myös oman lasivaihtoehdon useille eri rypälelajikkeille, ja eri alkoholijuomille.
    • Jos viinilasien salat kiinnostavat ja innostavat, kokoelmaansa voi kasvattaa pikkuhiljaa.

    Perusviinilasit (koot ovat suuntaa antavia)

    Kuohuviinilasi 12–18 cl

    Valkoviinilasi (myös roseelle) 20 cl

    Punaviinilasi 26 cl

    Jälkiruokaviinilasi (liköörille ja väkeville viineille) 12 cl

    Muut lasit

    Olutlasi 35 cl

    Snapsilasi ryypylle ja shoteille 4-8 cl

    Grogilasi, long drink – lasi pitkille juomille 22–30 cl

    On the rocks – tai old fashioned – lasi mm. viskille 22 cl

    Cocktail-lasi lyhyille juomasekoituksille 14 cl

    Konjakki- eli aromilasi (konjakille, calvadosille) 20–35 cl