Black Tower – Maailman suosituin saksalainen
Saksalaisen Reh Kendermannin viinitalon tunnetuin tuotemerkki on Black Tower, jota myydään maailmanlaajuisesti jopa 14 miljoonaa pulloa vuodessa.
Black Tower kuuluu hyvän hinta-laatusuhteensa ansiosta suosituimpien joukkoon myös Suomessa. Jo 80-vuotiaan perheyrityksen ohjenuorana on parhaan mahdollisen laadun säilyttäminen tarhalta aina siihen hetkeen, kun viini nautitaan.
Intohimoisesti hyviä viinejä rakastava Carl Reh perusti Moseliin rypäleiden, rypälemehun ja viinin kauppayhtiön vuonna 1920. Muutama vuosi myöhemmin hän rakensi sinne myös ensimmäisen suuren viinitilansa. Innovatiivinen ja aina parhaaseen laatuun pyrkivä yhtiö kasvoi yhdeksi suurimmista viinitiloista Saksassa. Yhdistyminen Hermann Kendermannin viinitilan kanssa teki Reh Kendermannista myös yhden suurimmista viinin viejistä.
Viinitila on nyt kolmannen sukupolven perheomistuksessa Carl Rehin johdolla. Hän on sitoutunut isoisänsä ajatukseen innovatiivisuudesta ja korkealaatuisen viinin tuottamisesta. Reh Kendermann oli esimerkiksi ensimmäinen viinitila Saksassa, joka siirtyi lämpötilavalvottuun käymiseen. Koko tuotantoketjunsa osalta yhtiö pyrkii modernin teknologian avulla minimoimaan energiankulutustaan ja päästöjään.
Innovatiivisuus ulottuu myös vähäalkoholisiin ja alkoholittomiin viineihin. B by Black Tower 5,5% valko-, puna- ja roseeviinijuomat sekä Black Tower B Secco -kuohuvat ovat olemukseltaan kevyitä, mutta saksalaisella täsmällisyydellä tyylikkään tasapainoisia.
Kokemus, jonka voi maistaa
Erinomaisten viinien valmistaminen vaatii erityistä asiantuntemusta ja huolellisuutta. Kokeneet viinintekijät Philipp Closheim ja Steff an Haub yhdistävät erilaisia rypälelajikkeita luodakseen selkeitä ja houkuttelevia viinityylejä. – Viininvalmistus on maailman paras työ, Philipp Closheim sanoo. – Sen monipuolisuus hämmästyttää minua joka päivä!
Yhdessä viljelijöiden kanssa viinintekijät seuraavat viinin jokaista vaihetta viinitarhan köynnöksessä kasvavasta tertusta valmiiseen luomukseen. He tarkkailevat viinirypäleiden laatua kasvukauden aikana ja päättävät yhdessä sadonkorjuun hetken. Haub ja Closheim osallistuvat aktiivisesti myös viiniköynnöksen hyvinvoinnin turvaamiseen, jotta lopputuloksena olisi täydellisen kypsät ja terveet rypäleet.
Kun rypäleet on poimittu, he hallitsevat käymisprosessia kevyestä puristamisesta kypsymiseen ja pullotukseen asti. Rypäleet puristetaan alle kolmen tunnin sisällä keräämisestä, siten tuoreen rypäleen herkät aromit saadaan esiin vielä lasissa. Kellarimestari Harald Kroll vastaa osaltaan onnistuneesta kypsytyksestä ja tasaisen korkeasta laadusta.
Mustan tornin salaisuus
Black Tower on ollut markkinoilla jo melkein puoli vuosisataa. Se muistetaan erityisesti tunnusomaisesta mustasta pullostaan ja perinteisistä Moselin rypälelajikkeista valmistetuista kepeistä ja raikkaista viineistään. Riippumatta siitä, valitseeko esimerkiksi tuoreen ja hedelmäisen Rieslingin tai tyylikkään aromaattisen Riesling Gewürztraminerin, viinit sopivat erinomaisesti yhdistettäväksi moniin ruokiin, myös kevyisiin kasvisruokiin ja aasialaisen keittiön kumppaniksi. Eikä pidä unohtaa myöskään punaista, pehmeän hedelmäistä Dornfelder Pinot Noiria, se toimii hienosti vaikkapa aasialaisen hapanimelän possun seurana tai varmana yleisviininä noutopöydässä.
Keväällä 2021 Black Tower teki uuden aluevaltauksen: tällä kertaa he toivat Suomen markkinoille roseeviinin viinipussissa!
Löytöjä Saksan parhailta viinialueilta
Kendermanns-sarjan viinit on tehty huolellisesti vastaamaan tämän päivän vaativien viininystävien makuun ja arvostuksiin. Kestävä viininviljely ja rypäleiden äärimmäisen kevyt käsittely takaavat aina puhtaimman mahdollisen nautinnon.
Rieslingin ystävälle Kendermanns Classic Riesling tarjoaa puhdaspiirteistä, hedelmäistä ja kevyen mineraalista nautittavuutta. Kendermanns Organic puolestaan on herkullinen, puolikuiva cuvee Reinhessenistä.
Suositukset
Black Tower Rosé 1.5 l
Suomen suosituimman saksalaisen viiniperheen Black Towerin uusin tulokas saapuu Suomeen viinipussissa! Tämä upean raikas, kuiva ja veden kielelle nostattava roseeviini on eloisa keväinen tuulahdus: hentoa eksoottista hedelmäisyyttä sekä marjaisuuttaa vadelmien ja mansikoiden muodossa. Roseeviini pariutuu kauniisti kevyiden kanaruokien, merenelävien ja pastojen kanssa.
Black Tower Rosé 1.5 l
Suomen suosituimman saksalaisen viiniperheen Black Towerin uusin tulokas saapuu Suomeen viinipussissa! Tämä upean raikas, kuiva ja veden kielelle nostattava roseeviini on eloisa keväinen tuulahdus: hentoa eksoottista hedelmäisyyttä sekä marjaisuuttaa vadelmien ja mansikoiden muodossa. Roseeviini pariutuu kauniisti kevyiden kanaruokien, merenelävien ja pastojen kanssa.