Itämainen suppissoppa

itämainen keitto
Ainekset

4 annosta

reilu 1 l tuoreita suppilovahveroita (tai 3–4 dl pakastettuja)

1 rkl öljyä

1 rkl keltaista currytahnaa (esim. Mild curry paste Rajah)

1 sipuli

2–4 valkosipulinkynttä

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

4–5 dl vettä

2 kasvisliemikuutiota (esim. sieni-yrttimaustekuutiota, Knorr)

1/2 tl mustapippuria

1 1/2 tl basilikaa

1 1/2 rkl soijakastiketta

1 tlk (400 g) kookosmaitoa

Ruokatoimittaja Marita Joutjärven itämainen keitto hurmaa lämmittävällä maullaan.

Tämän ohjeen olen tehnyt vuosia sitten MAKU-lehteen. Soppa sai suursuosion ennen kaikkea makunsa, mutta myös laktoosittomuutensa vuoksi. Kookosmaito sopii suppisten makuun loistavasti!” kertoo Marita Joutjärvi.

  1. Kääntele halkaistuja suppilovahveroita ensin kattilan pohjalla. Kun enin neste on haihtunut lisää öljyloraus, currytahna ja hienonnetut sipulit, kääntele hetki.
  2. Kaada mukaan tomaattimurska ja vesi. Lisää liemikuutiot sekä pippuri ja anna hautua noin 30 minuuttia.
  3. Lisää mukaan loput mausteet ja kookosmaito. Anna hautua vielä hetki. Tarkista maku.
    1. Keitto on sekä laktoositon että gluteeniton.
    2. Jos käytät kuivattuja suppilovahveroita, käytä niitä noin 50 grammaa ja pane ne likoamaan keittoon käytettävään nesteeseen noin tuntia ennen käyttöä.

Kurkkaa viinisuositukset sieniruoille!

(Kuva: Unsplash)