Dom Pérignon – Samppanjan innovatiivinen visionääri

1600- ja 1700-luvuilla eläneellä Dom Pérignonilla oli kunnianhimoinen tavoite valmistaa maailman parasta viiniä. Lukuisten kokeilujen, kärsivällisyytensä ja sitkeytensä ansioista tästä työteliäästä munkista tuli erottamaton osa samppanjan historiaa.

Vuonna 650 Saint Nivard perusti Hautvillersin luostarin, Epernayn ulkopuolelle. Noin tuhat vuotta myöhemmin vuonna 1668 nuori benediktiiniläismunkki Dom Pierre Pérignon aloitti työnsä luostarissa, tehtävänään hoitaa luostarin kassaa sekä viinejä. Dom Pérignonin suurin intohimo oli valmistaa huippuluokkaisia viinejä. Dom Pérignonin tiedetään kirjoittaneen eräälle asiakkaalleen jopa seuraavasti: ”Arvoisa herra, olen juuri antanut teille 26 pulloa maailman parasta viiniä”.

Dom Pérignon omistautui viineilleen 47 vuoden ajan (1668-1715). Hän ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan innovoi ja kehitti viininvalmistustekniikoita jatkuvasti. Hän tuli samalla antaneeksi ensimmäisen sysäyksen laadukkaimpien viinien valmistukselle ja samppanjan kehitykselle. Hänen perfektionismistaan syntyi kolme tärkeää vaihetta, jotka vaikuttavat samppanjoiden valmistukseen tänä päivänä:
- Viinirypäleiden tarkka valikointi
- Blendaamisen, eli sekoittamisen taito
- Vaalean mehun puristaminen tummista rypäleistä, tämä täytyy tehdä erityisen pehmeästi
Dom Pérignon samppanja on yksi maailman tunnetuimmista
Dom Pérignonin valmistamat viinit olivat ensimmäiset viinit, jotka tunnettiin tekijänsä nimellä, eikä paikan, kuten ennen oli tapana. Tänä päivänä Dom Pérignon on maailmanlaajuisesti tunnettu ja arvostettu samppanjatalo. Kaikki Dom Pérignon talon samppanjat ovat vuosikertoja, eli ne valmistetaan vain yhden vuoden viineistä ja vain erityisinä vuosina, kun sato on ollut tarpeeksi laadukas. Dom Pérignon talolla on harvinainen mahdollisuus ostaa rypäleitä kaikilta 17 Grand Cru alueelta. He käyttävät blendissään Grand Cru rypäleiden lisäksi yhtä Premier Cru tarhaa, sitä samaa, jossa Dom Pérignon aikoinaan työskenteli. Dom Pérignonin samppanjat valmistetaan Chardonnay ja Pinot Noir lajikkeista.
Dom Pérignon 2015
Dom Pérignon on ottanut rohkeamman lähestymisen lämpimämpien vuosien viineihin, joihin 2015 lukeutuu. Pinot Noirit olivat ihanteellisia- hedelmäisiä ja vankkoja mutta samalla herkkiä. Chardonnayt taas valikoitiin huolella kuivuuden aiheuttamien epäsäännöllisyyksien takia. Dom Pérignon 2015 kypsyi sakkojen päällä 8 vuotta. Lopputulos on tuoksultaan jasmiinin ja pionien kukkeiden sekä mausteiden ja appelsiininkuorien lempeä sekoitus. Maussa korostuu persikan ja nektariinien raikkaus sekä sitruunan happamuus. Harmoninen kokonaisuus.
Dom Pérignon Plénitude 2 2006
Plénitude 2 on ainutlaatuinen samppanja, joka valmistuu pitkän hiivasakkakypsymisen avulla. Vuoden 2006 Plénitude 2 on uusin julkaisu. Plénitude 2 samppanjaa luonnehditaan Dom Pérignon vintage samppanjan “seuraavaksi elämäksi”. Tätä poikkeuksellisen pitkään kypsytettyä huippusamppanjaa valmistetaan vain pieniä eriä. 2006 oli sääoloiltaan kuuma, mutta ei kuitenkaan kuiva vuosi. Rypäleet olivat erittäin kypsiä ja sadonkorjuu aloitettiin jo syyskuun 11. päivä. Plénitude 2 2006 kypsyi hiivasakkojen päällä 18 vuoden ajan. Samppanja on tuoksultaan kypsien hedelmien ja mausteiden huumaava sekoitus. Maussa tuntuu loistelias hedelmäisyys ja sopiva happamuus.
Suositukset

Dom Pérignon Vintage 2015
Dom Pérignon Vintage samppanjat valmistetaan parhaimpien vuosien parhaimmista rypäleistä. 2015 oli erikoinen ja hämmästyttävä vuosi kokonaisuudessaan. Tavanomaisen talven jälkeen kevät oli hyytävä. Kesä oli kuumin ja kuivin 45 - vuoteen. Champagnea vaivasi kuivuus aina elokuun puoliväliin saakka, sateiden saapuessa rypäleet alkoivat kypsymään ja sadonkorjuu aloitettiin syyskuun 7. kestäen kolme viikkoa.