Guigalin tie Rhônen kirkkaimmaksi tähdeksi
Vasemmalla pariskunta Eva ja Philippe Guigal, oikealla Bernadette ja Marcel Guigal.
Guigalin tie yhdeksi Rhônen merkittävimmistä viinitaloista on pitänyt sisällään sekä valtavan määrän työtä että hippusen onnea, mutta myös traagisia tapahtumia
Étienne Guigal perusti nimeään kantavan viinitalon Ampuis’n kylään, Côte Rôtien alueelle Pohjois-Rhôneen vuonna 1946. Viisitoista vuotta Étienne työskenteli tarhoilla ja kellareissa, kunnes hän aivan yllättäen sokeutui. Marcel Guigal, Étiennen poika, oli tuolloin vain 17 vuotias ja joutui ottamaan perheyhtiön ohjakset käsiinsä. Nuorella Marcelilla riitti haasteita: Côte Rôtien jyrkät rinteet, hankala kivinen maasto sekä alati vaivaava eroosio eivät houkuttaneet viljelijöitä. Alueen viineille ei myöskään ollut kysyntää, ja viranomaiset ehdottivat viljelysten raivaamista: tilalle rakennettaisiin asutusta.
Étienne Guigal
Marcel ei voinut uskoa, että yli kaksituhatvuotinen viininviljelyperinne oltiin valmiita tuhoamaan, ja että Côte Rôtien huikaisevan kauniille rinteille rakennettaisiin taloja. Hän ryhtyi taistoon viranomaisia vastaan, jonka hän – kaikkien viininystävien onneksi – , lopulta voitti. Côte Rôtie sai pitää köynnöksensä.
La Mouline-tarha Côte Rôtiessa
LaLa (+La… ja vielä kerran La!)
Côte Rôtien viininviljelysala on Marcelin ja hänen isänsä työn ansiosta noussut 1970-luvun pohjalukemista, 70 hehtaarista nykyiseen 250 hehtaariin. Tähän on varmasti vaikuttanut osaltaan Marcelin pioneerityö alueen tarhaviinien luomisessa: ensimmäinen vuosikerta keräilijöiden himoitsemaa La Mouline -viiniä valmistui 1966 ja seuraava tarhaviini La Landonne vuonna 1978. Nämä viinit saivat amerikkalaisen viinikriitikon, Robert Parkerin lähes pyörtymään ihastuksesta, ja viinit ovat useampaankin kertaan saaneet häneltä täydet sata pistettä.
Kolmas ”LaLa” viini La Turque syntyi vuonna 1985, ja neljännen LaLan ensimmäinen sadonkorjuu on menossa tätä artikkelia kirjoittaessa. Koko viinimaailma odottaa ”La Réynarden” valmistumista; hetken saamme vielä odottaa, mikäli viini kypsyy kuten muut LaLat, 40 kuukautta uudessa tammessa, näin ollen viini on markkinoilla aikaisintaan vuonna 2026. Viini on omistettu Marcelin pojan, talon nykyisen johtajan ja enologin Philippe Guigalin kaksoispojille, joiden syntymävuonna 2010 työt uudella tarhalla alkoivat.
Rhônea pohjoisesta etelään
Guigalin tarhat sijoittuvat Pohjois-Rhônen pohjoisimmasta osasta, Côte-Rôtiesta Etelä-Rhônen Château-Neuf -du-Papeen.
Guigal on kuitenkin paljon muutakin kuin kotikylän tarhuri. Condrieu, Hermitage, Châteauneuf-du-Pape, Saint-Joseph, Crozes-Hermitage, Gigondas, Côtes du Rhône - Guigal viljelee ja valmistaa viinejä lukuisten apellaatioiden alla.
Talon päämaja sijaitsee vuonna 1995 ostetussa historiallisessa Ampuis’n linnassa. Talo ei ainoastaan tuota omia viinejä, vaan toimii merkittävänä négociantina. Guigalin merkitys alueella on valtaisa, ja Wine Spectator tituleeraa Marcel Guigalia koko Rhônen vaikutusvaltaisimmaksi viiniviljelijäksi. Tähän asemaan ei ole ollut oikotietä, vaan sen saavuttaminen on vaatinut uskomattoman määrän työtä. Philippe Guigal kertoo aloittavansa työt joka aamu ”vasta kuudelta”, tunnin isänsä jälkeen. Viikonloput ovat työpäiviä siinä missä muutkin päivät. Joka ikinen päivä Philippe ja Marcel Guigal laskeutuvat portaat kellariin ja maistavat puolentoista tunnin ajan viinejä, sekä omilta tarhoiltaan että ostetuista rypäleistä valmistettuja. Tyypillisesti Rhône tunnetaan sekoiteviineistään, ja parhaan lopputuloksen saamiseksi jokaisen palstan piirteet on tunnistettava.
Côtes du Rhône, jota voi kypsyttää kahdeksan vuotta?
Viisaammat ovat kertoneet, että huipputalon määrittää heidän entry level -viininsä. Jos edullisin viini onnistuu säväyttämään, se on merkki tunnontarkasta työstä tuotannon kaikissa vaiheissa. Punaisilla ”Kottaraisilla”, eli Côtes-du Rhône viineillä on maine helppoina, joskus jopa mehumaisina edullisina viineinä, joiden pääosassa on vadelmaiset, karhunvatukkaiset ja luumuiset aromit. Tammi loistaa usein poissaolollaan, viiniä kun ei säädösten mukaan tarvitse siinä lainkaan kypsyttää. Viinit nautitaan yleensä pian valmistuksensa jälkeen, edellytyksiä ikäännyttämiseen ei ole. Tanniinisuus on hyvin maltillista, ja monet lajin edustajista on valmistettu carbonic maceration -menetelmällä.
Guigalin Côtes du Rhône on erilainen. Se ei nojaa pelkkiin punaisiin marjoihin, vaan Syrah-vetoisena viininä ilmentää karhunvatukan ja tumman luumun lisäksi lakritsan vivahteita sekä yrttisyyttä. 40 % Grenachea huolehtii punaisemmista sävyistä, kuten kirsikan ja karpalon kirpeämmistä aromeista. Tätä viiniä ei ole tehty kiireellä eikä sitä ole kiire myöskään korkata. Viini on viettänyt 1,5 vuotta isoissa tammitynnyreissä, minkä ansiosta se on saanut kehittyneemmän luonteen. Kun useilla tuottajilla on uusin vuosikerta markkinoilla, Guigalilla nautitaan vielä edellistä vuosikertaa, joka siten hieman muita kehittyneempi.
Laatu alkaa kuitenkin jo tarhoilta. Määrä ei ole koskaan Guigalilla ohjannut tavoitetta, ja tämä näkyy myös heidän Côtes du Rhônea tuottavilla tarhoillaan: säädösten mukaan suurin sallittu satomäärä punaiselle Côtes du Rhônelle on 51 hehtolitraa hehtaarilta, mutta Guigal tähtää konsentroituneempiin rypäleisiin ja viiniä tehdään huomattavasti vähemmän alle sallitun rajan, keskimäärin 40 hl/ha. Guigalilta kerrotaan, että heidän Côtes du Rhônea voi huoletta kypsyttää 8 vuotta.
Tiesitkö tämän Guigalista?
- Talo tuottaa vuosittain noin 670 000 laatikollista viiniä
- Viineillä ei ole luomusertifi kaattia, mutta mm. La Mouline tarhalla ei olla koskaan käytetty kemiallisia torjunta-aineita
- Étienne Guigal sai lopulta näkönsä takaisin
- Guigal omistaa myös tunnetun Rhônelaisen Vidal-Fleuryn viinitalon
- Vuonna 2017 Guigal osti arvostetun Domaine de Nalys -tilan Château-Neuf-du-Papesta
- Marcel Guigal on ollut esimerkkinä uudenlaiselle Rhônen tyylille, jossa viineihin ei lisätä happoa, viinejä kypsytetään aiempaa pidempään ja jossa parhaat viinit kypsytetään uudessa tammessa.
Suositukset
E. Guigal Côtes-du-Rhône Rouge
Usein todetaan, että huipputalon määrittää heidän entry level- viininsä. Jos edullisin viini onnistuu säväyttämään ja säilyttämään tasonsa vuodesta toiseen, se on merkki tunnontarkasta työstä tuotannon kaikissa vaiheissa. Tämä Guigalin yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista tuotteista valmistetaankin huolella, tarkkaan valikoiden sopivimmat rypäleet ja viinit lopulliseen sekoitukseen. Viini on viettänyt 1,5 vuotta isoissa tammitynnyreissä ja saanut näin kehittyneemmän ja konsentroituneemman luonteen. Guigalin tie yhdeksi Rhônen merkittävimmistä viinitaloista on pitänyt sisällään ennen kaikkea valtavan määrän työtä mutta myös kauaskatseisuutta ja hippusen onnea. Guigalin merkitys alueella on valtaisa, ja mm. Wine Spectator tituleeraa Marcel Guigalia koko Rhônen vaikutusvaltaisimmaksi viininviljelijäksi.
E. Guigal Crozes-Hermitage Rouge
Crozes-Hermitagen alue sijaitsee Pohjois-Rhônen laaksossa kattaen suuren osan Rhône-joen itärantaa ja se on suurin laatuviinialue Pohjois-Rhônessa. Guigalin Crozes-Hermitage rypäleet kerätään alueen Gervans-, Mercurol- ja Larnage -kylien tarhoilta savi- ja hiekkamaaperästä. Guigalin tie yhdeksi Rhônen merkittävimmistä viinitaloista on pitänyt sisällään ennen kaikkea valtavan määrän työtä mutta myös kauaskatseisuutta ja hippusen onnea. Guigalin merkitys alueella on valtaisa, ja mm. Wine Spectator tituleeraa Marcel Guigalia koko Rhônen vaikutusvaltaisimmaksi viininviljelijäksi.
E. Guigal Hermitage Rouge
Legendaarisen Hermitagen kukkulan neljältä eri palstalta tuleva konsentroitunut, upean tanniinen ja mineraalinen viini, jonka kypsytyspotentiaali on erinomainen. Hermitage on Rhônen alueista kuuluisimpia ja on kooltaan hyvin pieni, vain 140 hehtaaria. Guigalin tie yhdeksi Rhônen merkittävimmistä viinitaloista on pitänyt sisällään ennen kaikkea valtavan määrän työtä mutta myös kauaskatseisuutta ja hippusen onnea. Guigalin merkitys alueella on valtaisa, ja mm. Wine Spectator tituleeraa Marcel Guigalia koko Rhônen vaikutusvaltaisimmaksi viiniviljelijäksi.
E. Guigal Côte-Rôtie "Brune et Blonde de Guigal"
Rhônen viinialueen pohjoisosasta, Côte-Rôtien rinnetarhoilta, sekä Côte Blonden että Côte Brunen puolelta tuleva viini. Maaperä vaihtelee Côte Blonden graniitin ja liuskekiven sekoituksesta, Côte Brunen tummempaan rautapitoiseen maaperään, tehden viinistä upean tasapainoisen ja elegantin, mutta samalla herkullisen rotevan. Guigalin tie yhdeksi Rhônen merkittävimmistä viinitaloista on pitänyt sisällään ennen kaikkea valtavan määrän työtä mutta myös kauaskatseisuutta ja hippusen onnea. Guigalin merkitys alueella on valtaisa, ja mm. Wine Spectator tituleeraa Marcel Guigalia koko Rhônen vaikutusvaltaisimmaksi viininviljelijäksi.