Mistä tipaton tammikuu on saanut alkunsa?
Vuoden vaihteen jälkeen tipaton tammikuu on yleinen puheenaihe. Termi itsessään on monille tuttu, mutta mistä tämä käsitteeksi muodostunut alkoholiton kuukausi on saanut alkunsa?
Tiesitkö, että tipattoman tammikuun juuret menevät niin kauas kuin 1940-luvulle? Jatkosodan aikana aktiivisesti toiminut mainostoimistojen ja lehdistön perustama Propaganda-Aseveljet Ry oli perustettu henkisen sodankäynnin tueksi. Propaganda-Aseveljet järjestivät asemiesiltoja, jotka pitivät sisällään viihdettä koko kansalle. Vuonna 1942 Propaganda-Aseveljet kampanjoivat tipatonta tammikuuta, minkä seurauksena eduskunnan puhemies Väinö Hakkila julisti joulukuussa 1942 vapaaehtoisen kampanjan raittiin tammikuun viettämiseksi.
Alkoholin kulutuksen reipas kasvu vuonna 1974 sai muun muassa Yhtyneet Paperitehtaat huolestumaan alkoholin käytöstä. Ajatus tipattomasta kuukaudesta oli jäädä vain ajatuksen tasolle, kunnes yksi työntekijöistä ilmaantui töihin humalassa. Tämän välikohtauksen seurauksena Yhtyneet Paperitehtaat aloittivat 1.2.1975 Raitis helmikuu – kampanjan. Perinne jatkui 1990-luvulle asti. Metsäyhtiön entinen puheenjohtaja Niilo Hakkarainen kertoi Turun sanomien haastattelussa, että he valitsivat helmikuun kampanjakuukaudeksi, koska se on vuoden lyhyin kuukausi. Lue koko haastattelu täältä.
Helmikuussa 2017 TNS:n teettämän tutkimuksen mukaan tärkein yksittäinen peruste tipattoman viettoon ovat terveyssyyt. Monelle tipattomasta tammikuusta on muodostunut myös perinne. Vuonna 2017 alkoholia käyttävistä henkilöistä kaikkiaan 16 prosenttia ilmoitti viettäneensä tipattoman tammikuun. Luku on sama, kuin tammikuussa 2016. Lisää aiheesta täältä.
Useat lääkärit ovat kyseenalaistaneet tipattoman tammikuun. Alkoholiton kuukausi on ihmiselle hyväksi, mutta ristiriita syntyy siitä, jos ennen tipatonta ja tipattoman jälkeen alkoholia nautitaan runsaasti.
Miten sinä vietät tammikuuta, onko sinulla tipaton tammikuu?
Lue myös Viinipostin artikkeli viinistä ja siihen liittyvistä terveyskysymyksistä!
Julkaistu 1/2018