Maison Simonnet-Febvre tarjoilee chablista viettelevimmillään

Chablis tuottaja Maison Simonnet-Febvre edustaa ikonisen viinityylin puhdaspiirteistä ja eleganttia tulkintaa

Chablis’n viinitarhat ovat maailmankuuluja valkoviineistään, joissa on poikkeuksellista merellistä raikkautta ja mineraalisuutta. Poikkeuksellista on myös se, että ne kaikki tehdään yhdestä ja samasta rypälelajikkeesta: Chardonnaysta. Maison Simonnet-Febvre on yksi alueen vanhimmista ja arvostetuimmista laatuviinien tuottajista. Viininystäville Simonnet-Febvre merkitsee ikonisen viinityylin puhdaspiirteistä ja eleganttia tulkintaa.
Persoonallisten Chablis’n viinien luonne syntyy ennen kaikkea alueen uniikin terroirin vaikutuksesta. Viinialueena Chablis on Bourgognen pohjoisin osa, jossa vallitsee viileä manner ilmasto. Sen maaperä koostuu pääosin myöhäisenjurakauden kalkkikivestä. Vaikka alue sijaitsee sisämaassa, miljoonia vuosia sitten se oli merenpohjaa. Maaperän kerrostumissa on edelleen runsaasti fossiloituneita merieliöitä, simpukoita ja osterinkuoria. Chablis’n tarhoilla viiniköynnösten juuret työntyvät syvälle kalkkipitoiseenmaaperään ja tuottavat rypäleisiin alueen viineille tunnusomaisen merellisen maun ja tuoksun.
Viinialueen ytimen muodostavat Chablis Grand Cru- ja Chablis Premier Cru -luokkien tarhat, joita ympäröivät Chablis ja Petit Chablis. Grand Cru ja Premier Cru tulevat alueen parhailta tarhoilta, joiden nimet myös merkitään viinin etikettiin. Näillä tarhoilla köynnökset kasvavat kimmeridge-maaperässä, jossa savi- ja kalkkikivikerrokset vuorottelevat. Samankaltaisissa olosuhteissa viinirypäleitä kasvatetaan myös hieman pohjoisemmassa Champagnen maakunnassa.

Tyypillistä alueen viineille on rypäleen omien aromien korostaminen valmistamalla ne terästankeissa tammikypsytyksen sijaan. Jos tammea toisinaan käytetäänkin, sen ei ole tarkoitus maistua viineissä vaan antaa niille rakennetta ja pyöristää viinin hapokkuutta. Yleisimmin tammea käytetään Premier Cru -viineissä. Vuodesta 1840 toiminut Maison Simonnet-Febvre on perinteinen Chablis'n viinitila ja yksi alueen vanhimmista. Se omistaa viinitarhoja Chablis'ssa, Chablis Premier Cru Mont de Milieu'ssa ja Chablis Grand Cru Preuses’ssa. Louis Latour osti sen liiketoiminnan vuonna 2003, ja nykyään viinitaloa johtaa Paul Espitalié, joka kehittää arvostetun viinitalon toimintaa alueen tyylille uskollisena.
Tynnyrintekijästä kuohuviinin valmistajaksi

Vuonna 1840 Jean Febvre, tynnyrintekijä Montbardista, erikoistui kuohuvan Chablis'n, nykyisen Crémant de Bourgognen esi-isän, valmistukseen. Yritys kasvoi 1800-luvulla neljän peräkkäisen sukupolven johdolla. Nykyään Maison Simonnet-Febvre tuottaa viinejä, jotka ilmentävät Chablis'n ja Grand Auxerrois'n viinitarhojen terroireja.
Tuottajan erikoisuus tänäkin päivänä on tyylikäs Crémant de Bourgogne. Maison Simonnet-Febvre on ainoa tuottaja Chablis'ssa, joka on valmistanut kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä toimintansa alusta asti. Rypäleet tulevat edelleen Grand Auxerrois'n rinteiltä. Ne sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Chablis'n viinitarhoista.
– Jatkamme historiallista perintöämme olemalla ainoa viinitila Chablis'ssa, joka tuottaa Crémant de Bourgognea. Omistamme 15 hehtaaria viinitarhoja Auxerrois'n alueella, joka on puolimatkassa Chablis'n ja Beaunen välillä. Simonnet- Febvre pyrkii palauttamaan entisen loiston tälle aikoinaan loistavalle Burgundin terroir’ille, vuodesta 2019 lähtien viinitaloa luotsannut Paul Espitalié kertoo.
Kuohuviini Simonnet-Febvre P100 on erikoisuus myös siksi, että se ei suinkaan ole Chardonnay, vaan Pinot Noirista tehty Blanc de Noir. Tyyliltään se tuo välittömästi mieleen pohjoisen naapurialueensa Champagnen. Hieman lämpimämpi ilmasto tuottaa hieman täyteläisemmän viinin, jossa on myös hieman enemmän hedelmää. Sitä kypsytetään hiivasakan päällä 24 kuukautta, joten P100 on todella samppanjatyylinen viini ilman samppanjan hintalappua.
Lasissa Simonnet-Febvre P100 on intensiivisen kullanvärinen. Maistettaessa suuhun leviää hieno mousse. Maussa on greippiä, hedelmätarhaa ja sitrusta sekä kermaista briossia. Sen kruunaa hieno hapokkuus ja chablismainen mineraalisuus. Kokonaisuus on harmoninen ja ryhdikäs.
Eleganttia chablista kuin oppikirjasta
Mutta hienot Chablis-viinit ovat tietenkin se, mistä Maison Simonnet-Febvre tunnetaan. Paul Espitalié tekee kunniaa Chablis’n Grand Crun ja Premier Crun parhaille perinteille kypsyttämällä viinit ruostumattomassa teräksessä ja malolaktista käymistä hyödyntäen. Chablis Premier Cru apellaatioista Mont de Milieu, Montée de Tonnerre ja Fourchaume tarjoavat hyvän ikääntymispotentiaalin, kun taas Côte de Léchet, Vaillons ja Montmains ovat nautittavissa nuorina.
Luomulaatuinen Simonnet-Febvre Chablis Premier Cru Vaillons tekee heti vaikutuksen elegantilla olemuksellaan. Sen tuoksussa on nenää hivelevän hienostunut mineraalisuus ja tyylikäs bukee, josta voi erottaa valkoisia kukkia, sitruunaa, hunajamelonia ja vihreitä omenoita. Kokonaisuutena viini on eloisa ja intensiivinen. Siinä on silkinpehmeät hapot, maussa vivahteikasta hedelmäisyyttä, märkää kiveä, viinityylille uskollista mineraalisuutta ja pitkä, viipyilevä jälkimaku.
Yleisesti Chablikset sopivat monin eri tavoin valmistetuille kalaruoille. Ne sopivat myös parsalle ja erilaisille salaateille. Premier Cru Vaillons on tyylikäs valinta arvokkaammille kaloille ja äyriäisille. Sen hapokkuus kaipaa vastinparikseen pientä rasvaisuutta ja selkeitä merellisiä makuja. Esimerkiksi paistetut kampasimpukat ruskistetun voin ja kevyesti pikkelöidyn kurkun kera toimivat hienosti yhteen viinin tasapainoisen makumaailman kanssa.
Suositukset

Simonnet Febvre Crémant de Bourgogne Brut P100
Kuohuviini Simonnet-Febvre P100 on erikoisuus, koska se ei suinkaan ole Chardonnay, vaan Pinot Noirista tehty Blanc de Noir. Tyyliltään se tuo välittömästi mieleen pohjoisen naapurialueensa Champagnen. Hieman lämpimämpi ilmasto tuottaa hieman täyteläisemmän viinin, jossa on myös hieman enemmän hedelmää. Sitä kypsytetään hiivasakan päällä 24 kuukautta, joten P100 on todella samppanjatyylinen viini ilman samppanjan hintalappua.
Lasissa Simonnet-Febvre P100 on intensiivisen kullanvärinen. Maistettaessa suuhun leviää hieno mousse. Maussa on greippiä, hedelmätarhaa ja sitrusta sekä kermaista briossia. Sen kruunaa hieno hapokkuus ja chablismainen mineraalisuus. Kokonaisuus on harmoninen ja ryhdikäs.

Simonnet-Febvre Chablis 1er Cru Les Vaillons
Luomulaatuinen Simonnet-Febvre Chablis Premier Cru Vaillons tekee heti vaikutuksen elegantilla olemuksellaan. Sen tuoksussa on nenää hivelevän hienostunut mineraalisuus ja tyylikäs bukee, josta voi erottaa valkoisia kukkia, sitruunaa, hunajamelonia ja vihreitä omenoita. Kokonaisuutena viini on eloisa ja intensiivinen. Siinä on silkinpehmeät hapot, maussa vivahteikasta hedelmäisyyttä, märkää kiveä, viinityylille uskollista mineraalisuutta ja pitkä, viipyilevä jälkimaku.

Simonnet-Fevre Chablis 1er Cru Mont de Milieu 2019
Keräilyharvinaisuus kuuluisalta Mont de Milieu -palstalta! Mont de Milieu on yksi Chablis’n kuuluisimmista Premier -statuksen palstoista, jonka viinit vaativat ikää antautuakseen.
Tämä harvinaisuus on ehtinyt kehittää monipuolista bouquet’aan rauhassa tuottajan omassa kellarissa, ja on nyt valmis paljastamaan mineraalisen, kuivattujen hedelmien, pähkinöiden, ehkäpä jopa vienon tupakkaisen vivahteensa.